Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leivotko mokkapaloja vai ahkeroitko talkoissa? Vastaa ESS:n kyselyyn ja kerro, mikä olisi paras tapa rahoittaa lasten harrastustoimintaa

Espanjan tähtien loukkaantumiset eivät ole vaikuttaneet Helmarien valmistautumiseen

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue eli Helmarit avaa EM-lopputurnausurakkansa perjantaina siipirikkoista Espanjaa vastaan, mutta helpolla joukkue ei Milton Keynesissä Englannissa pelattavassa kamppailussa pääse.

– On tietenkin sääli, jos pelaajat eivät pysty osallistumaan turnaukseen loukkaantumisten takia. Espanjalla on kuitenkin pitkä lista loistavia pelaajia. Emme ajattele, että vastustaja olisi yhtään vähäisempi, jos heiltä puuttuu pari pelaajaa, laitapelaajana ja hyökkääjänä viihtyvä Heidi Kollanen sanoi Suomen joukkueen etätiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

Espanja pelaa Englannin EM-turnauksessa ilman loukkaantuneita tähtiään Alexia Putellasia ja Jennifer Hermosoa. Putellas valittiin maailman viime vuoden parhaaksi naisjalkapalloilijaksi.

Kollasen mukaan Espanjan takaiskut eivät ole vaikuttaneet Helmarien tekemiseen.

– Emme ole muuttaneet valmistautumisessamme mitään. Samanlainen fokus on edelleen, seurajoukkuetasolla ruotsalaista KIF Örebrota edustava Kollanen tiivistää.

Suomelle huolta on tuonut tärkeän puolustajan Natalia Kuikan sairastuminen. Kuikka jäi Hollantiin, kun muu joukkue suuntasi maanantaina Englantiin.

– Meillä on samat tiedot kuin medialle on annettu. Tietysti toivomme, että kaikki menee hyvin, Kollanen sanoi Kuikan tilanteesta.

Helmarit pelaa kivikovassa lohkossa

Helmarit pelaa EM-turnauksessa B-alkulohkossa, joka on ennakkoon todella kova. Espanjan lisäksi lohkossa ovat Saksa sekä Tanska, ja kaksi parasta etenee jatkoon. Saksa on Fifan naisten maailmanlistalla viidentenä, Espanja seitsemäntenä, Tanska 15:ntenä ja Suomi sijalla 29.

– Olemme puhuneet, että koska tämä on niin kova lohko, jatkopaikkaan ei ehkä tarvita niin paljoa pisteitä. Olemme kääntäneet asian niin päin, Kollanen sanoo viitaten mahdolliseen ristiinpelaamiseen.

Jalkapallon naisten arvoturnausten huomioarvo on kasvanut voimakkaasti vuosien saatossa.

– Tosi hieno homma, olen vain innoissani, että tulee paljon katsojia ja että tästä tehdään iso juttu. Tämä on meille pelaajillekin tosi iso juttu. Saamme mediahuomion, jonka ansaitsemmekin, Kollanen sanoo.