Tekniset viat Bottaksen murheena villissä Britannian gp:ssä – Sainzille uran avausvoitto

Formula ykkösten kauden kymmenes osakilpailu oli runsastapahtumaisin aikoihin.

Punaiset liput, protesti, uusintalähtö, upea nousu ja uusi voittaja kirjoittivat historiaa Silverstonessa.

52 kierroksen jälkeen maaliviivan ylitti voittajana Ferrarin Carlos Sainz, joka oli metsästänyt uran ensimmäistä voittoaan pitkään.

– 150 kilpailua siihen meni – erityinen viikonloppu minulle. Ensimmäinen kisavoitto ja paalupaikka, en voi pyytää enempää, hän iloitsi ratahaastattelussa.

Espanjalainen nousee MM-sarjassa neljänneksi, sillä hänen edellään olleen George Russellin viikonloppu päättyi ensimmäisen kierroksen joukkokolariin.

Hengenvaarallinen lähtö

Avausmutkassa nähtiin hurja rysähdys, josta Russell selvisi vähällä verrattuna Valtteri Bottaksen tiimikaveriin Guanyu Zhouhun, jonka auto kääntyi ylösalaisin, liukui asvalttia ja hiekkaa pitkin hypäten lopulta rengasvallin yli.

Kuljettaja kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan, mutta hän selvisi murtumitta.

Kritisoitu halo-turvakaari, joka suojaa päätä, oli kiinalaisen turvana kovassa kolarissa. Aiemmin sunnuntaina F2-luokassa halo pelasti Dennis Haugerin pahemmilta vaurioilta.

Punaisten lippujen aikana radalle juoksi ilmastoaktivisteja protestoimaan Britannian fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

Bottaksesta teknisten huolien uhri

Valtteri Bottas joutui keskeyttämään kilpailun 20 kierroksen kohdalla teknisten vikojen vuoksi. Suomalainen lähti ruudusta 12 ja oli noussut kahdeksanneksi.

Kun myös Zhou ajoi ulos, molemmat Alfa Romeot keskeyttivät ensi kertaa tällä kaudella.

– Pääasia on, että hän (Zhou) on kunnossa, Bottas sanoi.

– Tänään oli mahdollisuuksia. Kisavauhti oli hyvää, mutta vaihdelaatikossa oli ongelmia, joten täytyi pysähtyä.

Suomalainen on ajanut pisteille seitsemässä kilpailussa kymmenestä ja on MM-sarjan pistetaulukossa kahdeksantena.

Vääntöä läpi kisan

MM-sarjan ykkösnimi Max Verstappen antoi alkutahdit Silverstonessa, mutta kärsi rengasrikon, ja samalla auton pohja otti osumaa, mikä rokotti ohjattavuutta.

Vaikka hollantilainen hyytyi seitsemänneksi, jatkaa hän MM-sarjan kärjessä.

Toinen Red Bull nousi kuitenkin häikäisevästi toiseksi. Sergio Perez joutui uuden startin jälkeen varikolle ja putosi viimeiseksi. Hän oli noussut neljänneksi hieman yli kymmenen kierrosta ennen maalia, jolloin turva-auto saapui radalle.

Silloinen johtaja, Ferrarin Charles Leclerc ei vaihtanut renkaita ja valahti päätöskierroksilla neljänneksi, kun Perez sekä palkintokorokkeen täydentänyt Lewis Hamilton ohittivat monacolaisen.

Hamilton, joka on voittanut Silverstonessa kahdeksan kertaa, lienee pettynyt, sillä hän oli selvästi nopein kuljettaja, mutta huono varikkopysähdys vei voittomahdollisuudet.

Heinäkuussa ajetaan peräti neljä F1-osakilpailua, joista seuraavaksi on 8.–10. päivä Itävallan gp.

Etusivulla nyt

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut