Ruusuvuori jatkoon Wimbledonissa – "Ensimmäinen voitto näin upeassa turnauksessa tuntuu hyvältä"

Emil Ruusuvuori päihitti Japanin Yoshihito Nishiokan Wimbledonin miesten kaksinpelin avauskierroksella erin 3–1 (6–2, 6–2, 4–6, 6–4).

Tiistain voitto oli suomalaiselle ensimmäinen nurmikenttien arvoturnauksessa, kun viime vuonna hän hävisi ensimmäisellä kierroksella.

– Ensimmäinen voitto näin upeassa turnauksessa tuntuu hyvältä, ja koetan ottaa lisää.

Kulunut nurmikausi ei ole ollut suomalaiselle helpoin. Vaikka Lontoon ATP-turnauksessa tuli puolivälieräpaikka, kenraaliturnaus Mallorcalla päättyi kahdessa erässä.

Toisella kierroksella suomalaista vastaan asettuu Hollannin Botic van de Zandschulpin, joka on sijoitettu turnauksessa 21:ksi.

Hän on Ruusuvuorelle tuttu vastus, sillä kaksikko kohtasi 's-Hertogenboschin nurmikentällä kolme viikkoa sitten, jolloin suomalainen oli parempi erin 2–1.

– Vaarallinen kaveri. Kun hän pääsee flow-tilaan, on vaikea tehdä itse mitään. Joitain notkahduksia kuitenkin sattuu.

Rutiinivoitto Ruusuvuorelle

Tiistaina Ruusuvuori oli vastustajaan edellä lähes jokaisella osa-alueella. Muun muassa läpilyönnit listattiin helsinkiläiselle 49–19.

Kaksi ensimmäistä erää oli täydellistä Ruusuvuoren hallintaa, mutta kolmannessa Nishioka taisteli murron ja onnistui pitämään omat syöttönsä.

Päätöserä oli tasainen. Siinä edettiin 5–4-tilanteeseen asti murroitta, mutta suomalainen väänsi ratkaisupelissä erä- ja otteluvoiton neljännellä murtopallollaan.

– Kaksi ensimmäistä erää olivat todella hyvää tekemistä. Kolmannessa keskittyminen vähän herpaantui ja vastustajakin alkoi pelata paremmin. Onneksi ei tarvinnut kuitenkaan viiteen mennä, Ruusuvuori summasi.

Ruusuvuori oli tiistaina selvä ennakkosuosikki, sillä hän (49.) on maailmanlistalla yli 50 sijaa Nishiokaa korkeammalla (101.).

Toinen Wimbledonissa pelaava suomalainen, Harri Heliövaara aloittaa keskiviikkona urakkansa nelinpelissä Britannian Lloyd Glasspoolin parina.

Kaksikko kohtaa 2000-luvulla syntyneen parin Hugo Gaston – Lorenzo Musetti.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut