Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Missä ja millainen on oma lähimetsikkösi? Kerro meille lähimetsikkösi merkityksestä

Altaan pohjasta pelastettu taitouimari jäi pois MM-joukkuekilpailusta

Taitouimari Anita Alvarez ei ole mukana Yhdysvaltain ryhmässä, joka kilpailee MM-joukkuekilpailussa perjantaina. Alvarez pyörtyi keskiviikkona kesken henkilökohtaisen kisan suorituksensa ja vajosi dramaattisesti altaan pohjaan.

Valmentaja Andrea Fuentes sukelsi altaaseen ja toi uimarin pintaan. Alvarezin on kerrottu käyneen perjantaina aamulla lääkäreiden tutkimuksissa.

– Luulen, että hän oli vähintään kaksi minuuttia hengittämättä, koska hänen keuhkonsa olivat täynnä vettä, Fuentes sanoi ja lisäsi, ettei Alvarezin sydän pysähtynyt.

Alvarez on kertonut sosiaalisessa mediassa olevansa kunnossa. Yhdysvaltain joukkueen tiedottajan mukaan Alvarezille kävi vastaava tilanne viime vuonna olympiakarsintaturnauksessa.

Uintilajien MM-kilpailut järjestetään parhaillaan Budapestissä Unkarissa.