Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Nuorukaisten voittokulku päättyi Ranskan avoimissa – Tanskan Runen käytös ihmetytti

Tanskan Holger Runen, 19, komea tennisturnaus päättyi Ranskan avoimissa Suomen aikaa varhain torstaina puolivälierätappioon Norjan Casper Ruudille. Aiemmin Espanjan 19-vuotiaan Carlos Alcarazin tie oli tyssännyt samassa vaiheessa, joten nuorten miespelaajien taival päättyi Ranskan avoimissa puolivälieriin.

– Hän kehittyy koko ajan. Hänestä on tullut arvaamattomampi, hän ei pelkää mitään ja on lähivuosina vaarallinen, kahdeksanneksi sijoitettu Ruud luonnehti Runea uutistoimisto AFP:n mukaan.

Tappioistaan huolimatta Rune ja Alcaraz ovat osoittaneet, että heidän kurssinsa näyttää ylös. Voitolla Runesta olisi tullut ensimmäinen tanskalaismies Ranskan avointen välierissä.

Alcaraz on pelannut hienon kauden ja on noussut miesten kaksinpelin maailmanlistalla kuudenneksi. Runen sijoitus on 40:s, mutta hän nousee listalla Ranskan avointen menestyksensä myötä. Vertailun vuoksi voi sanoa, että Suomen ykköspelaajan Emil Ruusuvuoren sijoitus on 61:s.

Ruudista tulee kautta aikain ensimmäinen norjalainen miespelaaja grand slam -turnausten kaksinpelin välierissä.

Väittely jatkui ottelun jälkeen

Ruud, 23, vei puolivälierän nimiinsä lukemin 6–1, 4–6, 7–6 (7–2), 6–3. Rune eteni puolivälieriin voittamalla neljännellä kierroksella Kreikan Stefanos Tsitsipasin. Kreikkalainen on maailmanlistalla neljäntenä, joten sijoittamaton tanskalainen otti komean voiton.

Runen käytös aiheutti puolivälierissä ihmetystä, sillä esimerkiksi uutistoimisto Ritzaun mukaan hän huusi ottelun aikana tukijoukkojensa aitioon "lähde, lähde, lähde". Hetkeä myöhemmin Runen äiti poistui katsomosta, mutta palasi myöhemmin takaisin.

Rune kirjoitti ottelun jälkeen Twitterissä rakastavansa äitiään ja ettei erityisesti toivonut juuri tämän lähtevän katsomosta. Runen mukaan äidin tai valmentajan poistuminen katsomosta saattaa kuitenkin auttaa, jos hän on turhautunut.

– Hän päättää siitä, en minä, Rune tviittasi äitinsä katsomosta lähdöstä.

Myös ottelun jälkeen nähtiin tiukkaa sananvaihtoa. Rune väitti tanskalaiselle Ekstra Bladet -lehdelle, että Ruud olisi tullut matkalla pukukoppiin hänen naamansa eteen karjumaan voitonhuutoa. Rune piti elettä epäkunnioittavana.

Ruudin isä ja valmentaja Christian Ruud väitti Norjan yleisradioyhtiölle NRK:lle, että Rune valehtelee asiassa.

Ruud kohtaa välierässä Cilicin

Ruud kohtaa perjantain välierässä kroatialaisen Marin Cilicin. Toisessa välieräparissa pelaavat Espanjan Rafael Nadal ja Saksan Alexander Zverev.

Nadal jahtaa jo uransa 14. Ranskan avointen kaksinpelimestaruutta.

Puolivälierissä Andrei Rublevin voittanut Cilic on viides aktiivipelaaja, joka on yltänyt kaikissa neljässä grand slam -turnauksessa vähintään miesten välieriin. Muut ovat Nadal, Novak Djokovic, Roger Federer ja Andy Murray.