Pelicans lisäsi KooKoon tuskaa – "Otamme luodin rintaan, emme selkään"

STT

Pelicansin ja KooKoon nuolet osoittavat päinvastaisiin suuntiin. Lahtelaisjoukkue porskuttaa hurjassa myötätuulessa. Pelicans on nyt voittanut yhdeksästä edellisestä kamppailustaan peräti kahdeksan. Jaossa olleista 27 pisteestä Pelicans on napannut huimat 24.

Lauantaina lahtelaiset löivät tulostaululle rumat lukemat 5–0.

Kouvolalaisten peli ei puolestaan kulje lainkaan. KooKoo on päästänyt neljässä edellisessä ottelussa peräti 19 maalia.

– Lähdimme peliin sukkasillaan. Toiseen erään löysimme sentään luistimet jalkaamme, mutta siihen se sitten jäi. Esityksemme oli anteeksiantamaton. Nitkahdus tapahtui liian helposti. Kyllä tässä työsarkaa riittää, mutta mottoni on, että otamme luodin rintaan, emme selkään, Tuomas Tuokkolalta päävalmentajapestin perinyt Mikko Heiskanen sanoi murheellisena.

Pelicansin leirissä oli syytä riemuun. Lahtelaiset nauttivat silminnähden pelaamisesta.

– Perusarki on raakaa työtä ja epämukavuusalueella pyörimistä. Silloin kun pelaajat pääsevät flow-tilaan, siitä saa ja pitää nauttia. Nyt oli se hetki. Meillä on vahva ryhmä, lahtelaisluotsi Ville Nieminen sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Enni Ahtiainen, 29, luki salaa ylioppilaaksi ja löi koko sukunsa ällikällä – "Ostin äidilleni lahjaksi lyyran ja videokuvasin reaktion, kun hän avasi paketin"
  2. Tuomo Nieminen oli juuri aloittamassa uudessa työssä johtajaylilääkärinä, kun pandemia levisi Suomeen – Lahden loistavat maastot auttoivat tuulettamaan päätä hektisinä aikoina
  3. Hankejohtaja rauhoittelee huolia hyvinvointiyhtymän yhteisyrityksestä: "Toivoisin, että henkilöstö antaisi tähän mahdollisuuden"
  4. 29.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei edelleenkään uusia koronavirustartuntoja
  5. Kisapuiston stadionin tekonurmi rauhoitetaan muutamaksi päiväksi kesäkuussa, laatutestaajat tulevat taas mittauksineen
  6. Lapsiseksirikosten tutkinta-aikoja pyritään lyhentämään, ensin kartoitetaan pullonkauloja
  7. Kolme lahtelaista matematiikanopettajaa sai stipendin kiitoksena ansioituneesta työstä – "Matematiikkaa voidaan soveltaa niin ilmastonmuutoksen kuin koronapandemian ratkaisemisessa"
  8. Vene-Tauriaisella Lahdessa alkaa uusi ravintolaprojekti, vene-drive-in, jonka autokaista palvelee ympäri vuoden: "Nyt tehdään eikä vain puhuta"
  9. Tulipalon sammutustyöt ovat jatkuneet Purkupihan palopaikalla Lahden Jokimaalla - "Varaudumme jatkamaan yön yli"
  10. FC Lahti odottaa yleisömäärälinjauksia heinäkuulle, suunnitelmat yli 500 katsojan ottamiselle ovat olemassa
  11. Lahtelaismiehellä huume-epäily Lahdessa ja Kotkassa
  12. Katso video: Lahtelaiset muusikot taltioivat Suvivirren, solistina Dimitri Keiski - katso esitys täältä
  13. Katso tästä lista Koulutuskeskus Salpauksesta valmistuneista
  14. Kysely kymmenelle suurelle kaupungille: Lastensuojeluilmoitusten määrä vajosi jopa puoleen, kiireellisiä sijoituksia paikoin enemmän
  15. Katso tästä lista LAB-ammattikorkeakoulusta valmistuneista

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Fingerpori 28.5.2020
  2. Tulipalon sammutustyöt ovat jatkuneet Purkupihan palopaikalla Lahden Jokimaalla - "Varaudumme jatkamaan yön yli"
  3. Fingerpori 29.5.2020
  4. Enni Ahtiainen, 29, luki salaa ylioppilaaksi ja löi koko sukunsa ällikällä – "Ostin äidilleni lahjaksi lyyran ja videokuvasin reaktion, kun hän avasi paketin"
  5. Vene-Tauriaisella Lahdessa alkaa uusi ravintolaprojekti, vene-drive-in, jonka autokaista palvelee ympäri vuoden: "Nyt tehdään eikä vain puhuta"
  6. Padasjoen maastopalopaikan sammutustyöt saatiin päätökseen vihdoin torstai-iltana
  7. Jokimaan palopaikalta leviää yhä savua - "Jos oireita tulee, niin asukkaiden pitää ottaa yhteyttä Akuutti24:een"
  8. Katso video: Lahtelaiset muusikot taltioivat Suvivirren, solistina Dimitri Keiski - katso esitys täältä
  9. Moottoripyöräilijä kaahasi 50 kilometrin rajoitusalueella Hollolassa
  10. Poliisi löysi kadoksissa olleen Orimattilassa
  11. Purkupiha oy:n palo huomattiin yrityksen valvomosta: "Ehdimme viritellä alkusammutusletkuja, mutta ei tulipalo ollut hallittavissa". Lähiyrityksestäkin riennettiin apuun, koska "naapuria ei jätetä"
  12. Kolme lahtelaista matematiikanopettajaa sai stipendin kiitoksena ansioituneesta työstä – "Matematiikkaa voidaan soveltaa niin ilmastonmuutoksen kuin koronapandemian ratkaisemisessa"
  13. Sammutustyö Lahden Meisselikadulla jatkuu todennäköisesti perjantaiaamuun saakka, savusta ei enää ole vaaraa
  14. Mika Lehto heräsi avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  15. Viivi ja Wagner 28.5.2020

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.