Espanjalainen tennistähti Rafael Nadal tavoittelee Ranskan avoimissa ennätyksellisesti 22. grand slam -voittoaan ja samoin ennätyksellistä 14. mestaruutta Pariisin turnauksessa. Nadalin pelaamista ja harjoittelua rajoittavat kuitenkin kivut, joilta hän ei saa vapaapäivää.
Nadalin jalkavaivat olivat ilmeiset esimerkiksi Italian avointen neljännesvälierissä viime viikolla. Ottelussa Kanadan Denis Shapovalovia vastaan hän voitti ensimmäisen erän 6–1, mutta taipui sen jälkeen tappioon lukemin 5–7, 2–6.
– Jalkani oli jälleen todella kipeä, Nadal tunnusti ATP-turnausten nettisivustolla.
– En halua vähätellä Deniksen voittoa, mutta kipu alkoi pahentua toisessa erässä, eikä jalka lopulta ollut pelikuntoinen.
Nadal tähtää Ranskan avoimiin, mutta toisaalta hän myöntää pelaavansa terveytensä ehdoilla.
– Valitettavasti tämä on arkeani. Sitä ei ole helppo hyväksyä, mutta joudun elämään kipujen kanssa. Se ei ole mitään uutta, mutta tekee jokapäiväisen elämän hankalaksi.
Ei parannuskeinoa
Nadal paljasti, että kyse on kroonisesta vammasta, johon ei ole parannuskeinoa.
Ranskan avoimiin hän ottaa mukaansa lääkärin, jonka tehtävä on pitää kivut siedettävinä.
– Ensimmäinen tavoite on, että voisin harjoitella kivutta. Lääkäristä on joskus apua myös turnauksen aikana, joten lääkäri tulee mukaani turnaukseen, Nadal vahvisti CNN:lle.
– Täytyy ajatella myönteisesti ja sopeuttaa jalka jollain tavalla kilpailutilanteisiin.
Nadal, 35, saavutti uransa ensimmäisen grand slam -voiton 2005 Ranskan avoimissa. Tuorein voitto on tämän vuoden Australian avoimista.
Ranskan avoimet alkaa 22. toukokuuta, ja loppuottelu pelataan 5. kesäkuuta.