Valtteri Filppula on kokenut jääkiekkoilijana uuden kevään. 38-vuotias konkarihyökkääjä niittää NHL-vuosiensa jälkeen menestystä Suomen maajoukkueessa.
Vancouverin olympiaturnauksessa aikuisten arvokisadebytanttina 2010 pronssia ottanut Filppula huuhtoi 12 vuotta myöhemmin olympiakultaa Pekingissä. Detroit Red Wingsissä Stanley Cupin 2008 voittanut Filppula ottaa perjantaina alkavista MM-kisoista kaiken irti.
– On ainutlaatuinen tilaisuus, kun saa edustaa Suomea kotiyleisön edessä. Kotikisat on spesiaali tapaus, Filppula kertoo.
Viime vuosien arvokisoissa ylenpalttisesti menestystä maistanut Leijonat lähtee Tampereen MM-kotiturnaukseensa hieman poikkeuksellisesta tilanteesta. Alla on EHT-kiertueelta neljä peräkkäistä tappiota, kahdesti Ruotsille sekä kerran Tshekille ja Sveitsille.
– Ainahan pelejä lähdetään voittamaan, mutta tuloksen tekeminen ei noissa otteluissa ehkä ollut tärkein juttu. Kun tehtiin valintoja joukkueeseen, haettiin vähän muitakin asioita. Kentällisetkin vaihtuivat, Filppula muistelee.
Ruotsi, Kari Jalosen valmentama Tshekki ja 2010-luvulla kahdesti MM-hopealle yltänyt Sveitsi ovat laatuluokan jääkiekkojoukkueita.
– Tappiomme olivat pitkälti maalin pelejä. Arvokisoissa olemme onnistuneet vääntämään tiukoissa peleissä voittoja, Filppula sanoo.
Armian NHL-oppivuodet takana päin
Avausottelu Norjaa vastaan ei ole helppo rasti.
– Tuntuu, ettei arvokisoissa sellaisia pelejä olekaan. Voitimme Norjan valmistavissa maaotteluissa kahdesti, ja meillä on tietoa heistä. Se auttaa, Sveitsin liigassa Genevessä päättyneen sarjakauden pelannut Filppula luottaa.
Hän pelasi viime sunnuntain EHT-kiertueen päätöspelissä samassa hyökkäysketjussa Joel Armian kanssa. Kaksikon yhteensä lähes 1 700 NHL-ottelun kokemuksen varaan olisi hyvä rakentaa MM-kisaketju.
– Ei ketjulla ole väliä. Kaikki käy, mitä valmennus käskee, Montreal Canadiensin Armia kuittaa.
Hän pelasi ennen Pohjois-Amerikkaan lähtöään SM-liigassa Ässissä kolme peräkkäistä lähes 20 maalin runkosarjakautta. Armoitettua maalitykkiä Armiasta ei ole NHL:ssä kuoriutunut, monipuolinen ja -käyttöinen hyökkääjä kyllä.
– NHL-alkuaikoina passitus farmiin AHL:ään otti koville aikansa. Kenellepä ei ottaisi? Jos ei ota, silloin on varmaan väärässä paikassa, Montrealin miehistössä NHL-runkosarjassa viimeksi 60 ottelua pelannut Armia filosofoi.
Leijonien pelitapa sopii Pesoselle
Toinen Ässien kasvatti Juho Lammikko koki Leijonien kultahuuman MM-Slovakiassa 2019. Tuolloin Suomen lähes täysin ilman NHL-apuja pelanneen kisajoukkueen menestysmahdollisuuksiin ei ennakkoarvioissa uskottu.
– Hyvällä joukkuepelillä ja -hengellä ollaan nytkin liikkeellä. Yritämme voittaa samalla kaavalla, Vancouver Canucksin hyökkääjä Lammikko näkee.
Harri Pesosella oli kunnia iskeä Suomen kolmas maali kolmen vuoden takaisessa MM-voittofinaalissa Kanadaa vastaan. Pesonen, 33, on puhjennut Jukka Jalosen päävalmentamassa Leijonissa kukkaansa.
– Maajoukkueen pelitapa sopii minulle. Pelitapa on sopivan selkeä ja simppeli. Jäällä ei joudu miettimään liikaa, Sveitsin Langnaussa sarjakauden pelannut Pesonen kehuu.
Hän on pelannut EHT-turneella samassa ketjussa Sakari Mannisen ja Teemu Hartikaisen kanssa. Kolmikko on itsestään selvä ketjuvalinta MM-jäälle.
– Mitä olen pari peliä "Saken" ja "Härskin" kanssa pelannut, mukavalta on tuntunut. Olemme saaneet yhteispeliä jengoilleen, Pesonen kuvailee.