Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Mestiksen mestaruus pysyy neljännenkin vuoden Ketterällä – K-Espoo kaatui voitoin 4–1

Ketterä teki hattutempun voittamalla jääkiekkoilun kotimaisen toiseksi korkeimman sarjatason mestaruuden jo kolmannen kerran peräkkäin.

Imatralaiset katkaisivat Mestiksen kevään finaalisarjan voitoin 4–1 lyötyään Kiekko-Espoon keskiviikkona Imatralla maalein 4–1. Etelä-Karjalassa on järjestetty kultajuhlat 2019 ja 2021. Vuoden 2020 kauden katkaisi koronaviruspandemia.

Ketterän ratkaisukamppailun maalintekijät olivat pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Janne Kettunen, Niko Kautiainen, Jesse Ruotsi ja Jesse Viskari.

– Ketterässä arki on todella laadukasta. Meillä oli aina kasassa kova neljän ketjun pumppu, kuvaili kauden aikana HPK:ssa ja Kärpissä lainakeikat heittänyt mestarikapteeni Elmeri Kaksonen.

Kaksosen tavoin Ketterän valmentaja Tuomo Ropo jäi aiemmin sivuraiteelle naapurikaupungin Lappeenrannan liigaseurasta SaiPasta.

– Ketterän kanssa olin ollut puheissa jo aiemmin, mutta silloin oli vielä valmentajapolkuni kannalta parempi olla SaiPassa apuvalmentajana. Ketterässä oli uskomattoman sitoutunut joukkue, josta tämänkin pelin kolmas erä kertoi isosti, korosti ensimmäisellä kaudellaan vastuuvalmentajana mestaruuden kuitannut Ropo.

Viiden mestaruuden Paalanen

Melkoinen erikoisuus mestarijoukkueessa on ylimääräisenä pelaajana kokoonpanossa ollut laitahyökkääjä Ville Paalanen, 32. SM-liigassa vuosikymmen sitten vajaat 50 ottelua pelanneella Paalasella on kaikki Mestiksen kultamitalit keväästä 2017 lähtien (SaPKo 2017, KeuPa HT 2018).

– Maanantaina pitäisi mennä töihin, jotta saisi ruokittua nelihenkisen perheen. Vielä vaan en tiedä, mitä tekisin, kuvaili Kettunen Mestiksessä pelaamisen realismin.

Ketterä sai säästettyä henkilöstökuluissa, kun Maamme-laulun esitti vasta kolmatta päivää Ketterän toimitusjohtajana toiminut Carlo Grünn, 41. Espoolaissyntyinen Grünn lopetti liki 400 ottelun mittaisen liigauransa SaiPassa vuosikymmen sitten ja jäi Etelä-Karjalan maisemiin.

Ketterä pystyi saamaan ainakin jonkunlaista laastaria koronakurimukseen katkaisemalla jokaisen ottelusarjan kotikaukalossaan. Matkalla lyötiin puolivälierissä Iisalmen Peli-Karhut voitoin 4–1 ja välierissä Rovaniemen Kiekko 4–3.