Christoffer Erikssonin ohjastama norjalaisori Cokstile on voittanut raviurheilun Finlandia-ajon Vermossa. Hevosta hoitaa suomalainen Anu Intonen.
– Hevonen tuntui lämmittelyssä hyvältä. Alussa sen edessä oli monta hevosta, mutta en ollut huolissani, Eriksson kommentoi C Moren tv-haastattelussa.
Lämminveristen 1 620 metrin matkalla juostun kilpailun pääpalkinto on 110 000 euroa. Voittaja saa myös kutsun toukokuun lopussa Ruotsissa ravattavaan Elitloppetiin.
Cokstile kuorrutti voittonsa Vermon rataennätyksellä 1.09,6.
Kevään suurkilpailun neljä kärkisijaa menivät ulkomaalaishevosille, sillä kisan paras suomalaishevonen oli viidenneksi sijoittunut Willow Pride Ari Moilasen ohjastamana. Kilpailussa oli mukana neljä suomalaishevosta.