Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Tapio Pulkkanen golfaa toisena Espanjassa

Espanjan Tarragonassa meneillään olevassa golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailussa on ilmassa vahvaa suomalaismenestystä, kun Tapio Pulkkanen on kahden kilpailupäivän jälkeen kokonaistuloksissa toisella sijalla (131 lyöntiä, –9). Kokonaiskilpailun kärjessä on Skotlannin Scott Jamieson (129 lyöntiä, –11).

Pulkkanen tavoittelee Espanjassa osakilpailuvoiton ohella myös kauden kolmatta sijoitustaan kymmenen joukkoon.

Muista suomalaista Mikko Korhonen on perjantain jälkeen jaetulla 21. sijalla (–4) ja Kalle Samooja puolestaan jaetulla 43. sijalla (–2).

Samoojan perjantain suurin onnistuminen nähtiin seitsemännellä väylällä, jossa suomalaisgolfari iski hole in onen.

– Sain momentumin kertaheitolla kääntymään seiskalla. Taisi olla uran yhdeksäs "holari", Samooja totesi tiedotteessa.

Suomalaiskvartetin täydentänyt Sami Välimäki (+1) karsiutui jatkokierroksilta.

Kilpailu päättyy sunnuntaina.