Veijo Heiskasen valmentama ja ohjastama Kurri Jari Boko oli selityksittä paras kovatasoisessa Viisivuotispokaalissa keskiviikkona Vermossa.
Heiskaselle ja Kurri Jari Bokolle jäi Viisivuotispokaalissa niin sanottu Musta Pekka kavioon, kun kaksikko juuttui tähtihevosten kohtaamisessa toiselle juoksuradalle ilman vetoapua.
Vaativasta juoksupaikasta välittämättä jyräsi Kurri Jari Boko parhaaksi ohi keulassa ravanneen An-Dorran.
– Arvelin, että meni juoksu läskiksi, kun toista rataa jäätiin juoksemaan. Hevonen rauhoittui siihen ihmeen hyvin, mutta en olisi uskonut, että se tuolta paikalta voittoon asti riittää, positiivisesti yllättynyt Heiskanen sanoi.
Kurri Jari Bokon voittosumma kasvoi ykköstilan myötä 10 000 eurolla.
Pohjoisesta päin puhalsi tammalähdössä
Lappilaistamma Club Nord Elit muistutti kyvyistään kirimällä yllätysvoittoon Tammatähti-lähdössä.
Ivalossa asuvan Reijo Suomalaisen suojatti Club Nord Elit treenasi talven pohjoisessa, ja kevään korvalla 8-vuotias tamma siirtyi Tapio Perttusen talliin asustamaan. Perttunen ajoi Club Nord Elitin voittajaksi Vermossa.
– Club Nord Elit on aivan eliittitammoja – nimensäkin perusteella, Perttunen heitti voittajahaastattelussa hymyssä suin.
Club Nord Elitin uran onnistumisista muistetaan varsinkin sen vuoden 2018 St. Leger -voitto. Ykköstiloja tamma on napsinut yhteensä 11 ja kerännyt palkintorahaa 196 681 euroa.
Uudenmaan Upeimman karsinnassa Hannu Torvisen ohjastama Imperator ei matkan aikana turhia stressannut ja erottui kirivaiheessa muista selvästi edukseen.
Vuonna 2020 peräti 13 kertaa voittajana maaliin saapunut Myrskyri ei ollut voittajaseremonioihin supervuotensa jälleen päässyt, mutta lyhyen matkan kisassa Henri Bollströmin ajokki palasi parrasvaloihin vuorenvarmalla keulavoitolla.
Varma-Konstin ja Roseline Forbesin voitot täydensivät Toto65-voittajien taulun. Täysosumalla voitti 547,35 euroa, viidellä oikein sai 19,33 e.