Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

IFK Mariehamn ja FC Lahti tuhlailivat tekopaikkoja – kotijoukkueen Eero Tamminen lensi suihkuun

Miesten jalkapalloliigan avauspelissä Ahvenanmaalla ei löydetty kentälle maalintekijää. IFK Mariehamn ja FC Lahti jakoivat pisteet tuloksella 0–0, vaikka pelissä nähtiin 26 maalintekoyritystä (14–12) laukoen tai puskien.

Joukkueet pääsivät nauttimaan sarjan avauspäivän parhaista oloista. Maarianhaminassa lunta ei ollut kuin muodollisesti kentän päätyihin lanatuissa kasoissa tekonurmen kumirouheen seassa.

– IFK oli vaarallinen ekalla puoliajalla. Tauon jälkeen pelimme näytti paremmalta, mutta pistejakoon päädyttiin, kiteytti FC Lahdessa debytoinut ex-maarianhaminalainen Albion Ademi.

Toissa kaudella IFK:lle 14 maalia paukutellut 23-vuotias Ademi siirtyi Lahteen juuri ennen kauden alkua lainalla tukholmalaisseura Djurgårdenista.

– Viime kauteni oli rikkonainen. Kun alkoi näyttää siltä, että peliaika voisi jäädä vähiin, pyysin seuralta pariin kertaan päästä lainalle johonkin isompien peliminuuttien hakuun, Ademi taustoitti.

Enemmän harmiteltavaa jäi vieraille, jotka pelasivat päätösvartin ylivoimalla IFK:n Eero Tammisen harvinaisen tyhmän ulosajon takia. Roisin taklauksen takaapäin vieraiden Eemeli Virtaan kohdistanut Tamminen otti tilanteessa pelin toisen varoituksensa.

– Joona Tiainen (FC Lahden maalivahti) pilasi iltamme pelin kovimmalla gamesaverilla. Vaikea on heti sanoa, oliko tämä pettymys vai hyväksyttävä tulos, kuittasi kaksi edelliskautta lahtelaisseuraa edustanut IFK:n toppari Timi Lahti, 31.