Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Puolustava mestari VaLePa kuudennen kerran peräkkäin finaaliin

Lentopallon miesten Mestaruusliigan loppuotteluissa nähdään tänä keväänä samat joukkueet kuin vuosi sitten eli VaLePa ja Savo Volley.

Molemmat etenivät aprillipäivänä finaaliin voitoin 3–0. VaLePa pudotti pronssiotteluihin Akaa-Volleyn ja Savo Volley Hurrikaani-Loimaan.

– Finaalit alkavat Siilinjärvellä viikon kuluttua sunnuntaina. Sen jälkeen kaksi seuraavaa pelataan Sastamalassa ja sen jälkeen kaksi seuraavaa Kuopiossa, täsmensi VaLePan valmentaja Janne Kangaskokko.

Molemmilla joukkueilla on mukana viisi pelaajaa viime kevään finaaleista eli yli puolet on vaihtunut. Vuosi sitten mestaruuteen riitti kaksi voittoa, VaLePa otti kultaa voitoin 2–1.

– Mestaruuteen tarviitaan nyt neljä voittoa, Kangaskokko selvensi.

VaLePa on viimeksi pudonnut välierissä pronssiotteluun vuonna 2015, kun Hurrikaani oli välierissä parempi voitoin 4–2. Keväällä 2016 Kokkolan Tiikerit jätti VaLePan hopealle, sen jälkeen VaLePa on juhlinut joka kevät pois lukien vuoden 2020, jolloin sarja lopetettiin kesken ennen pudotuspelejä.

Akaa-Volleyllä vain yksi voitto VaLePaa vastaan

VaLePan 3–0-voitto Sastamalassa Akaa-Volleystä ei ollut yllätys. Kaikkiaan 19 keskinäisestä ottelusta Akaa-Volleyllä on vain yksi voitto, se tuli maaliskuussa 2020 runkosarjassa Tampereella.

VaLePalla oli enemmän ratkaisijoita. Matias Tihumäki teki 13, yleispelaajat Jiri Hänninen ja Sakari Mäkinen 12 sekä keskipelaaja Sebastian Rösler 10 pistettä. Akaa-Volleystä kaksinumeroiseen saldoon pääsivät Urpo Sivula 12 ja Kasimir Vuorinen 10 pisteellä.

– Samalla kaavalla mentiin kuin edelliset ottelut. Saimme hyvällä syötöllä Akaan vaikeuksiin, Kangaskokko korosti.

Akaa-Volley joutui pelaamaan kaikki välierät ilman loukkaantunutta passari Anton Välimaata, yleispelaaja Joni Mikkonen ei pystynyt pelaamaan kolmannessa ottelussa.

Reilut 700 katsojaa näki Sastamalassa kotijoukkueen olleen tehokkaampi etenkin hyökkäyksessä, tehoprosentti oli 49, kun luku vierailla oli 39.

Savo Volley voitti kaikki välierät 3-0

Yli 800 katsojaa pettyi Loimaalla, sillä kotijoukkue Hurrikaani hävisi Savo Volleylle kolmannen kerran kevään 2022 välierissä erin 0–3.

Toki ensimmäisen ja kolmannen erän joukkue hävisi vain kahdella pisteellä, vain toinen erä oli selvää Savo Volleyn hallintaa.

Antti Ropponen oli 14 pisteellä Hurrikaanin ainoa kaksinumeroiseen saldoon yltänyt. Savo Volleystä Andrus Raadik teki 16 ja toinen yleispelaaja Antti Siltala 10 pistettä.

Savo Volleyn varsinaiset hakkurit Olli-Pekka Ojansivu ja Veikka Lindqvist eivät pelanneet kuten eivät pelanneet toisessakaan välieräottelussa.

– Mikko Räsänen pelasi jälleen hyvin, ei ollut tarvetta vaihtaa kokoonpanoa. Lelulla (Ojansivu) on ollut ongelmia käden kanssa, Veikka on vielä nuori pelaaja, sanoi Savo Volleyn valmentaja Timo Tolvanen.