Häirinnän paljastuminen voi johtaa myös hyvään Olympiakomiteassa ja urheiluyhteisössä

Olympiakomitean johtoryhmän jäsen Jaana Tulla ei tunnista työpaikkaansa viime viikolla alkaneesta häirintäkohusta. Tullan mukaan Mika Lehtimäen tapauksen käsittelyyn liittyy "sellaista hähmäisyyttä", jota hän ei hahmota Olympiakomitean työtavaksi.

– Me olemme ihan tavallisia ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka tekevät työtä suomalaisen liikunnan ja urheilun eteen suurella sydämellä. Tällä on ollut vaikutusta meihin. Valtavasti tunteita hämmennyksestä pettymykseen, jopa häpeään. Naisia saatetaan katsoa niin, oletko kohdannut häirintää, ja miehiä niin, oletko häiriköijä, Tulla kertoi STT:n haastattelussa.

– Tämä tapaus ei vastaa meidän arvomaailmaamme. Osa meistä jopa kouluttaa hyvää hallintoa ja vastuullisuutta, Tulla sanoi.

Olympiakomitean seura- ja jäsentoimintayksikköä johtava Tulla (entinen Laurila) uskoo, että ravistelu voi tehdä myös hyvää.

– Odotukseni johtamis- ja toimintakulttuurin muutokselle ovat suuret. Yhteiskunnassa ilmenee yhä häirintää, ja nyt se koskee meitä. Tapahtuma satuttaa meitä valtavasti työyhteisönä, mutta me selviämme tästä yhdessä.

– Häirinnän uhrit ovat sankareitamme, ja olen erityisen pahoillani heidän puolestaan. Heidän esimerkkinsä mukaisesti meidän pitää jatkaa työtä entistä paremman urheiluyhteisön puolesta. Emme epäröi kohdentaa tutkintaa ja sanktioita meihin itseemme, vaikka kyse olisi kaikkein ylimmästä johdosta, Tulla sanoi.

Lehtimäen viime syksynä saamasta varoituksesta päättivät puheenjohtaja Jan Vapaavuori ja toimitusjohtaja Mikko Salonen konsultoituaan asianajajia. Varapuheenjohtajat Susanna Rahkamo ja Sari Multala kuulivat varoituksesta myöhemmin.

Salonen on kesällä lähdössä Olympiakomiteasta. Siksikin työyhteisö joutuu nyt Tullan mukaan pitämään itse huolta itsestään, toki työterveyshuolto tukenaan.

– Me emme halua tietää yksityiskohtia ikävästä häirintätapauksesta. Se kiinnostaa, miten meillä toimitaan, ettei samanlaista enää tapahdu, ja miten hyvää hallintoa toteutetaan päätöksenteossa, Tulla korosti.

Kohu voi johtaa myös hyvään

Tulla arvioi, että suomalaista urheilua johtavan Olympiakomitean odotetaan olevan järjestökentässä hyvän hallinnon malliorganisaatio. Häirintätapaus on hyvin ikävä sen uhreille, mutta häirinnän paljastuminen voi johtaa myös parempaan.

– Toivottavasti tämä tervehdyttää koko urheiluyhteisöä. Pitää kunnioittaa hyvän hallinnon ja vastuullisuuden periaatteita, joita olemme itse luoneet, Tulla muistutti.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut