Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Ruusuvuori taisteli erävoiton Schwartzmanilta

Emil Ruusuvuori onnistui Yhdysvaltain Indian Wellsissä pelattavassa ATP-turnauksessa ryöstämään yhden erän voiton Diego Schwartzmanilta. Turnauksessa 14:nneksi sijoitettu argentiinalainen voitti kuitenkin toisen kierroksen ottelun lukemin 5–7, 6–3, 6–3.

Ruusuvuori hyödynsi ensimmäisessä erässä kokeneemman vastustajan pelin takeltelun. Toisen ja kolmannen erän Schwartzman pelasi maailmanlistalla kärkikymmenikön tuntumassa olevan pelaajan varmuudella.

– Oli hyvä taistelu ja vääntö, muttei itseltä mitään supertennistä koko matsissa. Jäi paljon parannettavaa, Ruusuvuori arvioi kriittisesti peliään.

Ruusuvuorta harmitti, kun hän ei kyennyt haastamaan vastustajaa vahvemmin ensimmäisen erän jälkeen.

– Sain ekan erän, mutta sen jälkeen olisi pitänyt olla vähän terävämpi ja tehdä itse enemmän, Ruusuvuori jatkoi.

– Olisi pitänyt olla pelissä enemmän vaihtoehtoja, joilla olisi pitänyt kaverin varpaillaan. Nyt hän sai olla pelissä turhan hyvin kotonaan, juosta ja pistää palloa kenttään. Se toi hänelle tänään voiton.

Vahvempi rutiini ratkaisi

Kaksikon ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen venyi reilusti yli kahden ja puolen tunnin. Tilastojen perusteella Schwartzman onnistui pelissä Ruusuvuorta paremmin ykkössyötöllään ja juuri ratkaisupalloilla.

Ruusuvuori esimerkiksi pelasi täysin tasapäisesti Schwartzmania vastaan kakkossyötöistä.

– Hyvä taistelu. Pienestä jäi kiinni, Ruusuvuori vahvisti tilastolukemat.

Ruusuvuori onnistui murtamaan vastustajan syötön vielä kolmannessa erässä, mutta argentiinalainen vastasi syötönmurrolla ja käänsi erän ja koko ottelun voitokseen.

– Vastustaja ei antanut enää mitään ilmaiseksi, joten olisi pitänyt vaan itse ottaa, Ruusuvuori tunnusti vastustajan rutinoidun tason.

Schwartzman, 29, on ollut maailmanlistalla parhaimmillaan kahdeksantena, ja hänen nykyinen sijoituksensa on 14:s. Ruusuvuori on ATP-listalla 70:ntenä.