Superlauantai tarjosi ensimmäiset osalähdöt kilpasarjassa, jossa kerätään pisteitä kuninkuuskisalippua varten. Hulluduunari voitti Turussa tammalähdön koko matkan johdon jälkeen, joten Pertti Niverin valmennettava otti 10 000 euron jättipotin lisäksi täydet 75 pistettä.
– Kaikki sopi tänään, vaikka kova avaus toki hieman huolestutti. Hulluduunari menee herkemmin, kun on sellainen rata, jossa pinnasta saa hyvän pidon. Nyt oli sellainen, mikä on hevoselle todella tärkeä asia, Niveri kiitteli.
Niveri on kokenut lajin kanssa nousut ja laskut, mutta pääkisa siintää silmissä.
– Näitä lähtöjä toki kilpaillaan sillä mielellä, että kuningatarkilpaan yritetään.
Kuopiossa kilpailtiin vastaava avoin ryhmä, jossa Kartier puristi ykköseksi. Hulluduunarin tavoin se on uusi nimi kuninkuusravien päälähtöä ajatellen, vaikka lähellä huippua Kartier on luokkansa puolesta kisannut pitkään.
Lämminveristen päälähdöissä nähtiin kaksi hurjaa suoritusta. Deangelo marssi Turussa johtaneen suursuosikki Astrumin rinnalta omille teilleen, eikä hevosen hoitaja Etta Pakkanen meinannut saada sanaa suustaan kisan jälkeen.
– Ajattelin ensin, ettei se voi olla Deangelo, joka ensimmäisen maaliin tulee. En millään uskonut hevosen menestyvän, kun se jäi johtavan rinnalle. Pelkäsin jotain sellaista, mitä ei voi ääneen sanoa. Aivan mahtava fiilis tällaisen esityksen jälkeen, Pakkanen kommentoi.
Kuopiossa juhli Minto's Don Juan koko matkan johdon päätteeksi. Uskomattomaksi asian tekee se, että ykkössija on hevoselle numero 45, mikä on nykyajan raviurheilussa ainutlaatuista.
Hissun Feeniks, Endless Story ja Speedy Norwegian olivat kierroksen muut voittajat. Sarjojensa huipulla vilisee tällä hetkellä paljon uusia nimiä, mikä on tehnyt raviurheilun seuraamisesta entistä kiinnostavampaa.