Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

KHL laittoi runkosarjansa pikavauhtia pakettiin – pudotuspelit alkavat maaliskuun alussa

Jääkiekkoliiga KHL:n johto vahvisti maanantaina, että runkosarjan loput ottelut helmikuun aikana jätetään pelaamatta ja sijoitukset maaliskuun pudotuspeleihin ratkeavat joukkueiden pistekeskiarvon perusteella.

KHL perusteli päätöstään muun muassa koronatilanteella. Runkosarjasta on pandemian aikana siirretty lukuisia pelejä, joten otteluruuhka olisi käynyt runkosarjan loppua kohti kestämättömäksi.

KHL:n olympiatauko alkoi koronapandemian aikaistamana jo 15. tammikuuta. Runkosarjaa oli tarkoitus jatkaa 22. maaliskuuta.

KHL vahvisti, että runkosarjan 16 parhaan joukkueen pudotuspelien avauskierroksen uusi aloituspäivä on 1. maaliskuuta.

Helsinkiläinen Jokerit lähtee pudotuspeleihin länsilohkon kakkosena toiseksi parhaalla pistekeskiarvolla Pietarin SKA:n jälkeen.