Sulkapallon mies- ja naisjoukkueiden EM-kisat Lahdessa peruttu

Lahdessa oli tarkoitus pelata helmikuussa mies- ja naisjoukkueiden EM-kilpailut, mutta perjantaina Euroopan ja Suomen Sulkapalloliitot ilmoittivat kisojen perumisesta vallitsevan koronatilanteen vuoksi.

– Suomi on järjestänyt koronapandemian aikana kolmet sulkapallon arvokilpailut Suomessa turvallisesti ja menestyksekkäästi. Mies- ja naisjoukkueiden EM-kisa on kuitenkin valtava kilpailu, ilmoittautuneita joukkueita oli yli 50 ja vastaavasti pandemiatilanne on Suomessa pahempi kuin koskaan aikaisemmin. Koimme, että emme pysty takaamaan joukkueiden ja vapaaehtoisten turvallisuutta kisassa, Sulkapalloliiton toimitusjohtaja Ville Valorinta kommentoi tiedotteessa.

Helmikuussa mahdollisesti käytössä olevat rajoitukset eivät ole vielä tiedossa, mutta Valorinta ennakoi, että kisa olisi todennäköisesti jouduttu pelaamaan ilman yleisöä.

– Tämä ei vastaa sitä henkeä, jolla Euroopan suurin sulkapallotapahtuma Suomeen haettiin, Valoranta sanoo.

EM-kisat oli tarkoitus järjestää Lahden Messukeskuksessa 14.–19. helmikuuta. Kyseessä olisi ollut ensimmäinen kerta, kun aikuisten arvokisa sulkapallossa olisi pelattu pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut