Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Bottas kohti uutta Alfa Romeon kuljettajana – Mercedes-ura päättyy sekä ylpeänä että surullisena

Formula ykkösten kausi 2021 päättyi sunnuntaina, ja vajaat kaksi päivää myöhemmin F1-tallit avasivat jo ovea kohti seuraavaa kautta kaksipäiväisellä testisessiolla. Abu Dhabin radalla nähtiin tiistaina myös Mercedes-pestinsä päättävä Valtteri Bottas, ensimmäistä kertaa ensi kauden tallinsa Alfa Romeon riveissä.

Bottaksen, 32, viisivuotinen aikakausi Mercedeksellä toi 10 voittoa ja 20 paalupaikkaa 101:ssa gp-kisassa. Yhteistyö Lewis Hamiltonin kanssa toi viisi valmistajien maailmanmestaruutta, yhteensä 60 voittoa sekä yhteensä 53 vierailua samalle palkintopallille – enemmän kuin yksikään tallitoverikaksikko aiemmin.

Sunnuntaina Abu Dhabissa Bottas oli kuudes.

– Nyt on aika jollekin uudelle. Olen todella, todella ylpeä ja kiitollinen siitä, mitä olemme yhdessä saavuttaneet. Tämä ei ehkä päättynyt parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kun katsoo isoa kuvaa, voitimme viisi valmistajamestaruutta ja olimme menestyksekkäin tallitoverikaksikko F1:n historiassa. Joten on jotenkin surullista lähteä – mutta totta kai odotan tulevaa innolla, Bottas sanaili F1:n sivustolla .

Bottas juhlisti asiaa sunnuntaina muun muassa pulahtamalla Abu Dhabin venesatamaan, mutta samalla olo oli pettynyt Hamiltonin puolesta. Brittilegenda menetti ennätyksellisen kahdeksannen kuljettajien MM-tittelinsä, kun Red Bullin Max Verstappen ohitti hänet Abu Dhabin gp:n ja koko kauden viimeisellä kierroksella.

– Totta kai halusimme molemmat MM-tittelit. Valmistajien voitto jälleen oli iso asia, mutta Lewiksen jääminen ilman ajajien mestaruutta satuttaa. Koska itselleni se tuntuu, että menetin mestaruuden, koska hän menetti sen. Olen pettynyt, koska mielestäni hän ansaitsi mestaruuden, Bottas mietti.

– Hänellä oli upea startti, upea kisa, ja sitten kaikki muuttuu... Mutta se on urheilua. Joskus kaikki onnistuu, joskus ei.