"Kivut jäytivät öisinkin heti kun liikahdin" – loukkaantuminen vei Lotta Vehka-ahon syvälle ja vahvistavalle matkalle itsetuntemukseen

Kotkan Peli-Karhuissa ensimmäistä kauttaan naisten Korisliigaa pelaavan Lotta Vehka-ahon kausi ei ole ollut helppo, sillä tilille on kertynyt vasta muutamia otteluita. Syynä vaikeuksiin ovat olleet jalkapöydän rasitusvamma sekä tulehtunut kantapää. Joulukuussa 21 vuotta täyttävä Vehka-aho on ottanut hankalan alkukauden vastaan rauhallisesti.

– Eiväthän vastoinkäymiset ole koskaan mukavia, mutta minkäs niille teet, kivun kanssa ei ole koskaan kiva leikkiä. Positiivisesti ajatellen, sain tuona aikana keskittyä kunnolla fysiikkatreeniin, Vehka-aho sanoo.

– Jalka on nyt käytännössä terve, vaikka pelituntuma ei toki ole vielä paras mahdollinen, sen eteen tehdään kuitenkin rajusti töitä.

Selkeänä mestarisuosikkina kauteen lähtenyt Peli-Karhut on myös joutunut maistamaan tappion kitkeryyttä. Vehka-aho näkee maalin silti kultaisena.

– Mestaruus on ainoa tavoite. Suosikin asema tuo toki tullessaan tietynlaisia paineita, mutta en koe niitä ongelmallisina.

Rankka isku

Vuonna 2015 pääsarjauransa Vimpelin Vedossa aloittanut Vehka-aho pelasi kasvattajaseurassaan kolme kautta. Sen jälkeen suunta vei helsinkiläiseen HBA-Märskyyn yhden kauden ajaksi. Seuraavaksi edessä oli suuri askel Vehka-ahon siirryttyä Yhdysvaltoihin Florida Atlantic -yliopistoon.

Meren takana 24 peliä sujuivat varsin mallikkaasti. Aloitusviisikossa pelanneen eteläpohjalaisen pistekeskiarvo oli reilut kaksitoista, ja parhaimmillaan korisukka heilui 28 pisteen verran. Vuoden 2020 helmikuussa kaikki kuitenkin muuttui fysiikkaharjoituksessa.

– Tein jalkakyykkyä, kun kipu vihlaisi selkää. Tutkimuksissa paljastui selkänikamaan syntynyt rasitusmurtuman esiaste, Vehka-aho kertaa.

Vamma tiesi Vehka-ahon kaudelle päätöstä. Pelit päättyivät pian myös koko joukkueelta koronatilanteen vyöryessä päälle.

– Tuosta ajasta muodostui kokonaisuudessaan hyvin raskas erityisesti henkisesti, sillä tuttu päivärytmi meni täysin uusiksi.

– Myös kivut olivat koko ajan läsnä, ne jäytivät öisinkin heti kun liikahdin. Mielialani oli samalla ajoittain varsin matala.

Takaisin Suomeen

Vehka-aho palasi Suomeen ja kotikonnuille Vimpeliin kaksi kuukautta vammautumisen jälkeen. Samalla jatkui kuntoutus fysioterapeutin kanssa.

– Liikkeet olivat pääasiassa kuntouttavia. Kehitystä alkoi tulla vähitellen ja kivut vähentyä.

Fyysisen prosessin lisäksi Vehka-aho kävi läpi myös henkistä koulua, ajatukset liikkuivat laajalla radalla.

– Mietin tietenkin, kykenenkö enää pelaamaan huipputasolla. Pohdin myös, mitä haluan elämältä ja miten suhtaudun asioihin. Voi sanoa, että tein toipumisaikanani varsin syvän matkan itseeni, Vehka-aho sanoo.

– Opin samalla olemaan aiempaa kiitollisempi siitä, mitä minulla on, sekä pysähtymään meneillään olevaa hetkeen. Tärkeää oli myös oppia kärsivällisyyttä, missä oli ollut puutteita.

Henkilökohtaiset tavoitteensa SM-kullan lisäksi 72 nuorten ja aikuisten maaottelua pelannut Vehka-aho kiteyttää ytimekkäästi.

– Yksi mahdollinen ajatus olisi pelata jossain vaiheessa jälleen ulkomailla. Silti Yhdysvallat on osaltani nähty.

Lisäpontta kentille antaa rap-musiikki.

– Se soi aina ennen peliä. Varsinaiset voimakappaleet pidän kuitenkin omana tietonani.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut