Valioliiga kiristää varotoimia koronavirusta vastaan

Valioliiga palaa tiukennettuihin koronamääräyksiin. Liiga on ilmoittanut sarjan 20 seuralle, että käyttöön otetaan muun muassa seurojen harjoituskeskuksia koskevat varotoimet. Liiga ryhtyi kiristämään ohjeistuksiaan sen jälkeen, kun pääministeri Boris Johnson kertoi aiemmin viikolla, että maan hallitus on tiukentamassa koronarajoituksia Englannissa.

Valioliigan koronamääräyksiä höllennettiin rokotusten yleistyttyä. Pelaajat saivat siitä lähtien harjoitella myös sisätiloissa ilman hengityssuojaimia ja saivat käyttöönsä pukuhuoneet normaaliin tapaan.

Nyt seurojen toimintaan osallistuvia on ohjeistettu rajoittamaan sosiaalisia kontakteja. Näillä näkymin ohjeistus ulotetaan myös joulunpyhien viettoon.

Tiukennetut koronamääräykset edellyttävät ensi keskiviikosta eteenpäin katsojilta rokotustodistusta tai negatiivista testitulosta urheilutapahtumissa, joissa katsojia on yli 10 000.

Tottenhamin Euroopan-liigan ottelu Rennesiä vastaan peruttiin torstaina, kun kahdeksan joukkueen pelaajaa ja viisi henkilökunnan muuta jäsentä antoi positiivisen tuloksen koronatestissä. Myös sunnuntaina Brighton–Tottenham-ottelu on peruttu.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut