Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

FC Lahti nappasi Interistä puolustajan: "Tässä on tullut nähtyä jo paikkoja"

FC Lahden joukkueen kasaaminen ensi kauden Veikkausliigaa varten jatkuu kiivaana. Maanantaina lahtelaisseura julkaisi sopimuksen uuden puolustajan kanssa, kun Lassi Järvenpää siirtyy FC Interistä Lahteen.

Järvenpää pelasi viime kaudella 24 ottelua, joista 20 kertaa hän oli turkulaisjoukkueen avauskokoonpanossa. Helsinkiläislähtöinen Järvenpää on 25 vuotta vanha, 184 senttimetriä pitkä puolustaja, joka on pelannut urallaan 116 Veikkausliiga-ottelua.

Puotinkylän Valtin kasvatti on edustanut ennen FC Lahtea kolmea Veikkausliiga-seuraa. Hän aloitti liigauransa Rovaniemen Palloseurassa kaudella 2016. Rovaniemellä Järvenpää kasvatti rooliaan kolmen kauden aikana merkittävästi. Viimeisellä RoPS-kaudella Järvenpää ja seura sijoittuivat Veikkausliigassa toiseksi. Hopeamitaleiden jälkeen hän siirtyi Lapista Ahvenanmaalle IFK Mariehamniin, jossa hän pelasi kaksi kautta ennen siirtoaan Interiin. IFK Mariehamn saavutti kaudella 2019 Suomen cupin finaalipaikan, mutta hävisi sen.

– Tässä on tullut jo nähtyä paikkoja. Lahti ei ole vielä tuttu, mutta olen juttelut Ilir Zenelin ja Antonio Regueron kanssa saivat minut vakuuttuneeksi. Reguero antoi paljon positiivista palautetta seurasta ja kaupungista. Lahdessa tavoitteet ovat korkealla ja se kuulostaa hyvältä. Henkilökohtaisesti viime kausi oli minulta hyvä. Pääsin pelaamaan paljon ja sain luottoa ja vastuuta. Mielestäni menin pelaajana eteenpäin, mutta haluan joka vuosi mennä eteenpäin. Uskon, että pystyn siihen myös tulevana vuonna Lahdessa, Järvenpää kertoo seuran tiedotteessa.

Järvenpää uskoo tuovansa joukkueeseen johtajuutta ja pelinavaamistaitoa.

– Mielestäni olen hyvä pallon kanssa. Uskon, että pääsen joukkueeseen nopeasti sisään, sillä olen pelannut Rovaniemellä Regueron kanssa ja myös Mikko Viitikko on entuudestaan tuttu. Ja olen pelannut jo liigaa jonkin aikaa, joten moni muukin on tullut jo vähän tutuksi, Järvenpää nauraa.

Alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa Järvenpää pelasi aikoinaan kuusi kertaa.

Järvenpään sopimuksen myötä FC Lahdella on kasassa ensi kaudeksi 12 pelaajasopimusta. Sopimuspelaajat ovat Järvenpään lisäksi Antonio Reguero, Anton Munukka, Joona Tiainen, Mikko Viitikko, Teemu Penninkangas, Loorents Hertsi, Eemeli Virta, Arlind Sejdiu, Pyry Lampinen, Altin Zeqiri ja Macoumba Kandji. Järvenpään sopimuksessa on myös optio kaudesta 2023.