Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Juha Utalan tallin juhlat jatkuivat Forssassa – "Nautitaan nyt tästä"

Lauantaina kotiradallaan Jokimaalla kaksi 75-voittoa napannut Juha Utala jatkoi keskiviikkona Forssassa voittojen merkeissä, kun hän ohjasti treenattavillaan kaksi 65-täysosumaa.

Utala sai tuulettaa voittoa ensin Piece Of Gloryn kanssa. Kaksikko matkusti vähäverisessä kisassa keulavaljakon takana. Utala ehti maalailla suojatilleen tummia pilviä matkan aikana, mutta kirivaiheessa miehen mieli kirkastui, kun valjakko pääsi vapaalle radalle ja ehti hallittuun voittoon.

– Matkavauhti tuntui huolestuttavalta, että tännekö jäädään pussiin. Viimeisessä kurvissa alkoi näyttää, että tiloja tulee. Loppumatka tultiin tosissaan, ja tamman vauhti puri tänään, Utala iloitsi voittajahaastattelussa.

Toisen voittonsa Juha Utala saavutti, kun hänen valmentamansa Royalsky jyräsi parhaaksi vaativalla juoksulla.

– Nautitaan nyt tästä, kun joskus menee hyvinkin. Joskus on käyty Oulussa asti ajamassa kaksi hylkyä, Utala nauroi.

Lahtelaiselle Juha Utalalle kuluva kausi on ollut tilastojen valossa paras sitten vuoden 2006, kun omistajille sisään ajettu rahapotti on ylittänyt 210 000 euron rajan.

Bebe jatkoi pirteästi

Akaassa asuvan Jouni Vaittisen silmäterä Bebe jatkoi väkevää suorittamistaan Olli Koivusen ohjastamana. Kaksikon kolmas yhteinen kilpailu päättyi – kuten kaksi aikaisempaakin – komeaan ykköstilaan.

Seitsemänvuotias Bebe on petrannut tänä vuonna otteitaan merkittävästi, ja kauden aikana täysosumia sille on kertynyt neljä.

– Bebe ei kauhean voitokas hevonen ole ollut, mutta totoon se sijoittui kuitenkin. Tuntui, että sillä jäi aikaisemmin paljon vauhtia sisään, mutta nyt se on saanut sitä ulos, Vaittinen iloitsi.

Iikka Nurmosen valmennettavat jatkoivat mainiota suorittamistaan, kun Ilos Sansibar hallitsi keulapaikalta.

Toto65-voittoihin ylsivät myös Spik Loke ja Way To Go. Täysosumalla lunasti suosikkien juhlittua 32,60 euroa.