Norjalaistähti Östberg palaa maailmancupiin – mukana cup-avauksessa Rukalla

Norjan joukkueessa maastohiihdon maailmancupin avauksessa nähdään mielenkiintoinen paluu. Kaksinkertainen olympiavoittaja Ingvild Flugstad Östberg on nimetty Norjan ryhmään, joka kilpailee cupin avauksessa Rukalla 26.–28. marraskuuta.

Östberg, 30, on kärsinyt terveysvaivoista, muun muassa jalkavammasta, parin viime vuoden ajan. Viime kaudella hän ei kilpaillut lainkaan.

– Tuntuuhan tämä todella hienolta. On kulunut pitkä aika siitä, kun olin maajoukkueessa. Se tuntuu pidemmältä kuin onkaan, Östberg jutteli Norjan yleisradiolle joukkuejulkistuksen jälkeen.

– Kilpailutuntuma ei varmaan ole parasta mahdollista, mutta olen iloinen siitä, että saan jälleen lähtönumeron rintaan.

Östberg voitti Marit Björgenin kanssa parisprintin olympiakultaa Sotshissa 2014 ja viestikultaa Pyeongchangissa 2018. Hänellä on myös parispintin maailmanmestaruus vuodelta 2015 ja maailmancupin kokonaisvoitto kaudelta 2018–19.

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut