Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

KTP jätti hyvästit kotiyleisölle tutulla kaavalla

KTP jätti hyvästit korkeimmalle sarjatasolle kotikentällä Hakaa vastaan. Haka ratkaisi pelin avausjakson lopun kolmella peräkkäisellä maalilla ja voitti 4–2.

– Samanlaista kuin ennenkin. Kaveri tekee hirveällä prosentilla meidän virheistä maaleja. Takaa on vaikea nousta, vaikka pelasimmekin hyvän toisen puoliajan, KTP:n keskikentän tulevaisuuden lupaus Niklas Leinonen sanoi.

Leinonen oli yksi liigasta putoavan KTP:n kauden ilonaiheita. 18-vuotias seuran kasvatti pääsi viimeisessä kotipelissä avaukseen 13. kerran tällä kaudella.

– Vielä viikko ennen kauden alkua en olisi uskonut, että olisin sarja-avauksessa aloituksessa. Sain siitä buustin, mikä kantoi ja uskoa siihen, että pärjään tällä tasolla, Leinonen kertoi.

Ikäkausimaajoukkueissa pelannut Leinonen sai kehittyä suurimpien paineiden ulkopuolella, mutta sai nuorukainenkin osansa.

– Kaikki tietävät, että kausi oli vaikea. Välillä oli hankalaa jopa motivoida itseään, mutta joka päivä oli yritettävä parhaansa.

Kyyti oli välillä kylmää. Ennen viimeistä peliä joukkue on voittanut kaksi kertaa.

– Antaisin itselleni hyvän arvosanan. Tietysti olisi pitänyt pystyä parempaankin, mutta tiedän nyt omat taitoni, Leinonen summasi kauttaan.