Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lahdessa leireilee viikonloppuna ennätysmäärä mäkihypyn ja yhdistetyn junioreita

Lahden Hiihtoseura järjestää viikonloppuna mäkihypyn ja yhdistetyn valtakunnallisen Polku ylös ja lentoon -leirin. Leiri on kerännyt ennätysmäärän junioreita, yhteensä 75. Harjoitusten lisäksi lauantaina kilpaillaan kesäkauden viimeinen yhdistetyn kesäkisa Leevi Mutru Cup IV.

Lahden alueleiri on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta. Vuosi sitten leiriläisiä oli 66. Nyt ennätysmäärän kerännyt leiri saa iloisen vastaanoton Hiihtoliiton lajikoordinaattori Kimmo Yliriestolta, joka on paikallisten mäkihyppyseurojen kanssa organisoinut kesän aikana neljä muuta leiriä ympäri Suomen.

– Yli 70 tyttöä ja poikaa harjoittelevat ja kilpailevat mäkihypyssä ja yhdistetyssä. Viikonloppuna merkkiä antaa 12 valmentajaa, se taitaa olla myös ennätys pitkään aikaan, Yliriesto iloitsee.

Mäkihypyn ja yhdistetyn harrastaminen on nostanut päätään hiljaiselon jälkeen. Lahden Hiihtoseuran tapaan monilla paikkakunnilla harrastajaryhmät ovat kasvaneet useampi kymmenpäisiksi ja hyppykavereita on uusilla harrastajilla riittänyt.

– Yhdessä tekeminen ja oppiminen, mutta ennen kaikkea hauskuus on leirillä keskiössä, Yliriesto sanoo.

Esikuvat ovat tärkeä motivaattori junioreille. Lahdessa on jälleen maajoukkueen tähtiä valmentajalavalla, kun mäkihyppääjä Susanna Forsström sekä yhdistetyn mies Leevi Mutru antavat ohjeita tulevaisuuden huipuille.

Maajoukkueen kanssa ulkomaanleirille sunnuntaina suuntaava Leevi Mutru on paikalla lauantaina, kun viimeinen yhdistetyn Leevi Mutru Cupin osakilpailu kilpaillaan Karpalossa ja Häränsilmän ympäristössä.