Ravikuningas Vitterin Suomen ennätys oli Vermossa paperia, kun Teemu Okkolinin valmentama Suvelan Rinssi esitti parastaan ja latoi tiskiin kovan voittoajan.
Kylmäveristen kisassa Oona Halmeen ajama Myllyn Valtti oli kiihdytyksessä nopein, ja sillä luovutettiin vetojuhdan paikka loogisesti pois, kun tallikaveri Suvelan Rinssi rymisteli rinnalle.
Suvelan Rinssi piti Teemu Okkolinin kanssa koko matkan ajan vauhdin reippaana ja piti hallitusti parhaaksi voittotuloksella 1.24,8a/2620 metriä. Entinen 5-vuotiaiden keskipitkän matkan SE-tulos parani kerralla melkein kaksi sekuntia.
– Tänään satsasin tällä hevosella lähtöön ensimmäistä kertaa elämässä, Teemu Okkolin paljasti voittajahaastattelussa.
– Suvelan Rinssi voitti helposti. Se on tosi hyvä hevonen, joka alkaa onneksi lunastaa sille ladattuja odotuksia.
Veijo Heiskasen valmennettavilla väkevä ensi-ilta
Suomeen palannut Veijo Heiskanen kilpailutti uudella kotiradallaan Vermossa kolmea ravuria, jotka suoriutuivat vahvasti ja ravasivat mitalivärisuoran. Veijo Heiskasen valmentama ja omistama Bag's Simoni voitti lyhyen matkan kilpailun kärkipaikalta.
– Ei kaukana ollut, että itku tulee maalin jälkeen, voitto tuntui niin hyvälle, voittajaa ohjastanut Heiskasen puoliso Henna Halme hehkutti haastattelussa.
Vaasalaisen Peter Bonnin omistama ja valmentama Masterstroke Aria jatkoi loistokasta menoaan kaviourilla, kun viime lauantain Teivon 75-voiton jatkoksi se otti Vermossa ylivoimaisen kirivoiton.
Lahtelaisen Antti Ruokosen ajokki Ibn Battuta vastasi illan suuryllätyksestä. 5-vuotias sai vetää lyhyen matkan kisaa alussa rauhassa, eikä ollut kirivaiheessa ohitettavissa.
Jezzet Savoy ja Funderbar täydensivät oikean 65-rivin. Täysosumalla voitti 3502,07 euroa, viidellä oikein sai 68,29 e.
Juniorikypärissä, eli 16–25-vuotiaiden ohjastajien kilpasarjassa, voittoon ohjasti juupajokinen Siiri Mäkinen.