Helsingin Jalkapalloklubi hävisi myöhään torstai-iltana Istanbulissa jalkapallon Eurooppa-liigan karsintojen pudotuspelikierroksen ottelun. Turkkilainen Fenerbahce oli kotikentällään parempi 1–0. Otteluparin voittaja etenee Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen.
– Kaksijakoiset tunnelmat. Mielestäni pelattiin hyvä peli ja pitkiä jaksoja oltiin parempiakin. Sitä kautta oltaisiin voitu saada myös vielä paremmat lähtökohdat kotiotteluun. Kaikki on kuitenkin auki, ja kotona olemme varmasti vahvoja, päävalmentaja Toni Koskela kommentoi HJK:n tiedotteessa.
Fenerbahce hallitsi palloa ottelun avausjaksolla, mutta odotettua alkurynnistystä se ei pystynyt HJK:n maalille luomaan. HJK selvitti ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia melko vaivatta ilman vaaratilanteita ja sai luotua erikoistilanteesta yhden hyvän maalipaikankin. Keskikenttäpelaaja Jair pääsi kokeilemaan noin kymmenestä metristä, mutta hänen laukauksensa karkasi yli maalin.
Fenerbahcen parhaan paikan sai entinen Saksan maajoukkuetähti Mesut Özil, mutta tämän laukaus takatolpalta karkasi HJK-maalin ohi. Fenerbahcen pelaajat vaativat avausjakson lopun hässäkästä joukkueelleen myös rangaistuspotkua, mutta sellaista ei tuomittu.
Maalin peli tyydytti molempia
Toisella jaksolla paine HJK:n maalilla kasvoi. Janne Saksela peitti Irfan Kahvecin kudin lähietäisyydeltä, mutta 65. minuutilla kotijoukkue viimein onnistui. Özilin kentälle korvannut vaihtopelaaja Muhammed Gümüskaya laukoi upean vasemman jalan laukauksen rangaistusalueen ulkopuolelta ja pallo kiersi maalivahti Jakob Tånnanderin ulottumattomiin. Tånnander oli juuri ennen laukausta liikkunut etukulmalle, eikä enää kyennyt ponnistamaan vastakkaiseen suuntaan.
Toinen jakso eteni maalin jälkeen varsin seesteisenä. Fenerbahce ei hakenut vimmatusti toista maalia, eikä HJK lähtenyt yltiöpäisesti hakemaan tasoitusta. Ottelupari ratkaistaan viikon päästä Helsingissä pelattavassa toisessa osaottelussa.
Euroopan seurajoukkuekilpailuissa ei ole tällä kaudella käytössä vierasmaalisääntöä, joten HJK:n lähtökohdat toiseen osaan ovat ainakin kohtalaiset. HJK:n maalin voitto veisi otteluparin jatko-otteluun ja mahdollisesti rangaistuspotkukilpailuun asti, suurempi voitto veisi HJK:n Eurooppa-liigaan.
Tasapeli tai tappio Helsingissä vie HJK:n syksyksi Euroopan konferenssiliigan lohkovaiheeseen, johon joukkue on jo varmistanut paikkansa.