Painija Arvi Savolaisen urakka Tokion olympialaisissa päättyi ankaraan pettymykseen ja itseruoskintaan. Iranin Mohammadhadi Saravi voitti suomalaisen kreikkalais-roomalaisen painin 97-kiloisten pronssiottelussa pistein 9–2.
Savolainen johti ottelua 2–0, mutta iranilaisvastustaja oli loppuminuuteilla vahvempi. Molemmat painijat olivat kamppailun päätyttyä täysin puhki.
– Tämä opetti sen, että voi ketuttaa vielä enemmän kuin olen ikinä tiennyt, todella pettynyt Savolainen sanoi huomattavasti vahvempaa voimasanaa käyttäen.
Savolainen siirtyi 1–0-johtoon, kun iranilainen komennettiin avausjaksolla mattoon. Toisella jaksolla Savolainen työnsi Saravin ulos matolta ja sai 2–0-pisteen.
Sen jälkeen alkoivat Savolaisen vaikeudet, ja suomalaisen esitys meni melkoiseksi ryntäilyksi. Saravi keräsi pisteitä tasaisesti ja karkasi selvään voittoon.
– Tuntui, että ottelu on liiankin hyvin hallussa. En tajunnut, että kaveri rokottaa, kun menee kainalot auki puskemaan hulluna päälle. Ei ollut järkeä päässä, vaan piti mennä hullunkiilto silmissä selvästi väärää maalia kohti, Savolainen soimasi itseään.
Keräilyerien kautta pronssiotteluun
Savolainen, 22, selviytyi pronssiotteluun voittamalla aiemmin tiistaina keräilyerissä Kirgisian Uzur Dzhuzupbekovin pistein 4–1.
Olympiakultaa 97-kiloisten sarjassa saavutti venäläinen Musa Evlojev, joka kukisti loppuottelussa Armenian Artur Aleksanjanin 5–1. Aleksanjan kaatoi Savolaisen maanantaina.
Savolaisen loppusijoitukseksi tulee viides. Suomi ei ole yltänyt olympialaisissa painimitaliin sitten Ateenan 2004, jolloin painimaajoukkueen nykyinen päävalmentaja Marko Yli-Hannuksela nappasi hopeaa. Suomalaispainijoiden olympiaurakka Tokiossa on ohi, joten seuraava tilaisuus on Pariisissa 2024.
– Joitain tilaisuuksia on pirun harvoin, ja kun ne hukkaa, tuntuu aika lohduttomalta. Seuraava (olympialaiset) on kuitenkin aika monen hikipisaran takana. Kunto ja kaikki ainekset olivat kohdillaan. Ei vain maistunut, Savolainen harmitteli.