Yhdysvaltalainen Sunisa Lee voitti naisten telinevoimistelun neliottelun Tokiossa ja jatkoi Yhdysvaltain kultaputkea lajissa. Lee voimisteli finaalissa pisteet 57,433 ja jätti taakseen hopealle yltäneen Brasilian Rebeca Andraden ja pronssia napanneen Venäjän olympiakomitean Angelina Melnikovan.
Kilpailu oli erittäin tiukka, sillä Leen pistepotti oli vain 0,135 pistettä parempi kuin Andradella. Ensimmäisenä brasilialaisnaisena telinevoimistelun olympiamitalin saavuttanut Andrade kukisti hopeataistossa Melnikovan ainoastaan 0,099 pisteellä.
Viime vuodet ovat olleet raskaita 18-vuotiaalle Leelle. Vuonna 2019 hänen isänsä halvaantui pudottuaan tikapuilta, ja viime vuonna voimistelijan täti ja setä kuolivat koronavirukseen.
– Halusin lopettaa yhdessä vaiheessa. On aivan hullua, että olen nyt täällä olympiavoittajana, tiistaina joukkuekilpailun hopeaa ottanut Lee ihmetteli.
Neliottelun olympiakulta on mennyt Yhdysvaltoihin nyt viisissä perättäisissä kisoissa.
Kuten tiistain joukkuekilpailussa, myös torstaina huomio kiinnittyi Yhdysvaltain supertähden Simone Bilesin poissaoloon. Rion 2016 nelinkertainen olympiavoittaja jätti joukkuefinaalin kesken eikä osallistunut neliotteluun.
Biles on kertonut kärsivänsä lajikielellä "twistiesistä" eli liikekammosta.