Veto rynni piikkipaikalle, KPL:n voittosarjaan tukos

Vimpeli voitti KPL:n 2–0 sunnuntaina. Kuvassa Vimpelin Elmeri Anttila 2. heinäkuutta ottelussa Tahko-Vimpeli. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

Pasi Peltola / STT

Vimpelin Veto nousi miesten Superpesiksen kärkipaikalle ohi 14 edellistä otteluaan voittaneen Kouvolan Pallonlyöjien, kun Saarikentällä nähtiin sunnuntaina keskinäisessä kamppailussa kotivoitto 2–0 (2–0, 4–2).

– Tilanteita tuli, vaikka sisäpeliin osui tilannemäärää karsineita sattumia. Joukkueessamme oli alusta lähtien valmius keulapeliin. Menimme oman pelimme kautta miettimättä vastustajaa liikaa, korosti Vedon viuhkamies Tomi Niskanen.

Veto voitti avausjakson kolmella sisävuorolla. Perttu Ruuska ja Janne Mäkelä kotiuttivat saumaiskuillaan veljekset Olli ja Juho Heikkalan. Koplan kolmostilanteet jäivät avausjaksolla viiteen ja kotiutusyritykset kolmeen jokerien hukkaamaan.

Toisella jaksolla ratkaisut nähtiin kolmannen vuoroparin avaavalla, kun Matias Rinta-ahon ja Mäkelän iskut kakkospesän taustalle tuottivat molemmat juoksun arvoisen läpilyönnin.

Vedon palkitut olivat kakkosen hihaansa saanut koppari Veli-Pekka Yli-Hirvelä (6 kärkilyöntiä/7 yritystä) ja toinen vaihtaja Elmeri Anttila (7/8).

Koplasta erottuivat yhden juoksun tuonut tappimies Matti Saukko (4/8) ja kakkoskärjen vaihtaja Jasperi Luoma (3/5).

Sunnuntain kierrokselta peruuntui Haminan Palloilijoiden ja Pattijoen Urheilijoiden ottelu kotijoukkueessa olevan koronatapauksen takia. Imatran Pallo-Veikoilta jäi aiemmin kaudella väliin kuusi ottelua koronakaranteenin takia.

IPV jaksoi taistella Hiukassa taukoon asti

Sotkamon Jymy puristi sarjan kärkinelikon muutaman pisteen sisään lyömällä Hiukassa vierailleen Imatran Pallo-Veikot 2–0 (6–5, 16–3). IPV kiusasi kainuulaisia avausjaksolla sitkeästi, vaikka Jymy voittikin jakson kolmella sisävuorolla.

Isäntien jokerit olivat vireessä. Jokaisessa sisävuorossa vähintään juoksun iskenyt Roope Korhonen kotiutti sataprosenttisella saldolla neljä etenijää ja Lauri Rönkkö kaksi.

Toisella jaksolla isäntien neljän juoksun näytökset ensimmäisessä ja kolmannessa vuoroparissa olivat jo tyrmääviä. IPV:n taistelutahto ei enää neljännessä vuoroparissa riittänyt, kun Niilo Piiponniemen tyhjän kentän kunnaria seurasi seitsemän muutakin juoksua kuuden eri kotiuttajan voimin.

Jymyn tilastohirmut olivat seitsemän juoksua sataprosenttisella kotiutusteholla iskenyt jokeri Roope Korhonen (9/9) ja kuudesti myös täydellisellä teholla kotiuttanut Rönkkö (6/6).

IPV:sta vähimmillä kolhuilla selvisivät 1+2 juoksua lyönyt ja kolme tuonut Juho Keinänen (10/16) ja ykkösvahti Miitri Pesonen (4/8).

Pohjois-Karjalassa jo perinteinen pistejako

Joensuun Maila ja Kiteen Pallo jakoivat Pohjois-Karjalan maakuntaväännössä jo kuudennen kerran peräkkäin pisteet. Sunnuntaina oli isäntien vuoro ottaa kaksi pistettä, kun JoMa voitti ottelun 1–0 (4–4, 5–5, 2–1) supervuoroparin kautta. Tasan menneiden jaksojen takia myös KiPa sai pisteen mukaansa.

Avausjaksolla kaksi juoksua löi vain KiPan kolmospolttajaksi ilmestynyt Sami Partanen, jolle merkittiin ennen taukoa myös yksi tuotu juoksu.

Toinen jakso huipentui Partasen jakson toiseen kotiutukseen viimeisen vuoroparin tasoittavalla, kun Jesse Eskelinen toi jakson toisenkin juoksunsa Partasen lyömänä.

Supervuoropari ratkesi isäntien tykkijokerien jälkeen jokeri Aku Kettusen kahden palon tilanteessa lyömään voittojuoksuun. Tappimiehen ylittänyt lyönti riitti Henri Litmaselle juoksun tuomiseen.

JoMan tehomiehiä olivat 1+5 juoksua lyönyt Rautiainen (8/12) ja yhden juoksun tuonut ykköskärki Konsta Piironen (6/8).

KiPasta parastaan pistivät kaksi juoksua tuonut polttaja Elmeri Purmonen (7/7) ja kolme juoksua lyönyt koppari Samu-Kalle Varonen (5/6).

KaMalle jälleen kitkerä tappio

Kankaanpään Maila hukkasi vahvan avausjakson hallinnan ja hävisi jo yhdeksännen kerran peräkkäin hyydyttyään kotitappioon Koskenkorvan Urheilijoita vastaan numeroin 1–2 (7–1, 3–4, 1–3).

Avausjaksolla KaMasta iski kaksi kotiutusta vain Miikka Riikonen. Lauri Vierimaa kiersi kentän etenijänä kolmesti. Vimpeliläiskasvatti Perttu Olli, 19, iski 27. pääsarjaottelussaan ensimmäisen kunniajuoksunsa.

Toisen jakson ratkaisi vieraille viime kauden kamalainen Petteri Kortelainen kotiuttaessaan Eero Kuitusen viimeisen vuoroparin tasoittavalla.

Supervuoroparin aloittavalla ilmajokisten ensimmäisen juoksun löi ja toisen toi ex-kamalainen Ville-Veikko Olli.

KaMan osaavimmat olivat neljä juoksua tuonut koppari Olli (9/14) ja vaihtaja Teemu Utunen (9/11).

Koskenkorvan vahvimmat olivat kaksi juoksua tuonut ykköskärki Otto Kauppinen (9/9) ja kaksi juoksua lyönyt jokeri Kortelainen (3/6).

Jusseille jo kolmas kolmen pisteen täyspotti putkeen

Seinäjoen Jymy-Jussit on ottanut kauden kaikki kolme kolmen pisteen voittoaan putkeen voitettuaan molemmat jaksot myös Siilinjärven Pesistä vastaan. Lakeudella nähtiin kotivoitto 2–0 (2–0, 8–3).

Avausjakson voittojuoksun toi Toni Marjamäki Jukka-Pekka Vainionpään kotiuttamana. Toisen juoksunsa Jussit sai Tuomas Raunion kävellen tuomana vapaataipaleena.

Vainionpää tuuletti toisella jaksolla kolmea kotiutusta ja Marjamäki kunnaria (1+1).

Jussien sankarit olivat kolme juoksua tuonut ykkösvahti Marjamäki (10/12) ja kuudesta kotiutuspaikasta neljä juoksuaan lyönyt Vainionpää (6/9).

SiiPen sitkeimmät olivat ykköskärki ja koppari Justus Niemeläinen (3/5) sekä ykkösvahti Matias Hänninen (4/6).

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut