Tokion olympialaisten perjantaisissa avajaisissa olympiatulen sytyttänyt Japanin tennistähti Naomi Osaka pehmitti naisten kaksinpelin avauskierroksen ottelussaan Kiinan Saisai Zhengin 6–1, 6–4. Osaka tarvitsi sunnuntaiaamuna pelatussa ottelussa alle puolitoista tuntia toisen kierroksen paikan hankkimiseen.
Ottelu oli Osakalle tärkeä, koska hän on ollut kahdeksan viikkoa sivussa tositoimista henkisten ongelmien takia. Kotimaassaan käytävissä olympialaisissa hän kesti hyvin ensimmäisen kierroksen paineen ja otti helpottavan voiton.
– Olympialaisissa pelaaminen on ollut unelmani lapsesta asti. Minusta tuntuu, että tauko tuli todella tarpeeseen. Tunnen olevani hieman virkeämpi ja jälleen onnellinen, Osaka kommentoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
Maailmanlistan ykkönen Ashleigh Barty hävisi avauskierroksen ottelunsa, kun sijoittamaton espanjalainen Sara Sorribes Tormo kukisti australialaisen lukemin 6–4, 6–3. Ottelu kesti tunnin ja 34 minuuttia.
– Tuntuu mahtavalta enkä voi vielä uskoa tätä. Tämä on jotain, mistä olen unelmoinut koko ikäni, olla täällä (olympialaisissa) ja vielä voittaa maailmanlistan ykkönen. Olen todella onnellinen, Sorribes Tormo tuumi.
Hallitseva tennismestari Murray vetäytyi kaksinpelistä
Kaksissa edellisissä kesäolympialaisissa tenniksen miesten kaksinpelin voittanut Andy Murray vetäytyi Tokion olympialaisten miesten kaksinpelistä. Britannian olympiajoukkueen varhain sunnuntaiaamuna lähettämän tiedotteen mukaan Murray, 34, kärsii lihasvammasta. Hän aikoo jatkaa pelejään miesten nelinpelissä Joe Salisburyn kanssa.
– Olen todella pettynyt, mutta lääkintäjoukot ovat neuvoneet minua olemaan pelaamatta molemmissa kilpailuissa. Olen tehnyt vaikean päätöksen vetäytyä kaksinpelistä ja keskittyä nelinpeliin Joen kanssa, Murray kertoi.
Murray ja Salisbury voittivat lauantaina avauskierroksen ottelunsa ja tavoittelevat seuraavaksi paikkaa puolivälieristä.
Murray voitti miesten kaksinpelin Lontoon olympialaisissa 2012 ja Riossa 2016. Lisäksi hänellä on sekanelinpelin hopea Lontoosta.