Englannin päävalmentaja Gareth Southgate otti heti jalkapallon miesten EM-finaalin jälkeen vastuun valinnoistaan tappioon päättyneessä rangaistuspotkukilpailussa. Harry Kanen ja Harry Maguiren onnistumisten jälkeen Marcus Rashford (23 vuotta), Jadon Sancho (21) ja Bukayo Saka (19) kävivät vuoron perään epäonnistumassa rankkarikisassa.
– Se oli minun vastuullani, minä valitsin rankkareiden vetäjät. Sanoin pelaajille, että kukaan ei ole yksin siinä tilanteessa, vaan häviämme ja voitamme joukkueena. Oli täysin minun päätökseni antaa (ratkaiseva) rankkari Sakalle. Tämä ei ole pelaajien syy. Me olimme harjoitelleet heidän kanssaan tilannetta, Southgate sanoi Guardianin mukaan.
– Nyt se ei kääntynyt meidän eduksemme, mutta tiedämme, että he olivat parhaat rangaistuspotkujen laukojat kaikista kentällä olevista. Tietysti tulos on sydäntäsärkevä, mutta poikia ei voi syyttää siitä, Southgate jatkoi.
Southgate vaihtoi Rashfordin ja Sanchon kentälle aivan jatko-ottelun viimeisillä hetkillä, vain rankkarikisaa varten. Pois otettiin puolustavat pelaajat Kyle Walker ja Jordan Henderson. Southgaten mukaan kylmien pelaajien ottaminen mukaan rankkarikisaan oli laskelmoitu riski.
– Tietysti siinä oli olemassa riskinsä, mutta he ovat olleet parhaita vetäjiämme. Vaihdot pitää tehdä myöhään, jotta noin monta hyökkäävää pelaajaa voi ottaa kentälle. Se oli uhkapeliä, mutta jos sen olisi aloittanut jo aiemmin, olisi tappio voinut tulla jo jatko-ottelun aikana, Southgate selitti.
Fanien käytös kuvottaa jalkapalloliittoa
Englannin viidenneksi laukojaksi rangaistuspotkukilpailussa asettui Saka, josta tuli historian neljänneksi nuorin EM-finaalissa pelannut pelaaja. Valtavassa painetilassa hän epäonnistui, mikä sinetöi Englannin jäämisen kakkoseksi.
– Hän on ihan superpoika. Hän on ja tulee olemaan tähti. Meidän pitää olla hänen tukenaan ja apunaan näinä hetkinä, Southgate sanoi.
Päävalmentajan sanat menivät kuitenkin osalta englantilaisfaneista täysin ohi. Tummaihoisten Sakan, Rashfordin ja Sanchon sosiaalisen median kanaviin tulvi fanien tunnekuohussa rasistisia solvauksia. Englannin jalkapalloliitto julkaisi tiedotteen, jossa se kuvaili fanien käytöstä kauhistuttavaksi ja inhottavaksi.
– Meitä iljettää, että pelaajat, jotka ovat antaneet kaikkensa tälle paidalle tänä kesänä, ovat joutuneet syrjinnän kohteeksi, Englannin jalkapalloliitto tviittasi .
Fanien käytöksen tuomitseminen jatkui erillisessä lausunnossa.
– Englannin jalkapalloliitto tuomitsee voimakkaasti kaikenlaisen syrjinnän ja on järkyttynyt verkkorasismista, jota on sosiaalisessa mediassa kohdistettu joitakin pelaajiamme kohtaan. Emme voi tehdä selvemmäksi, että kukaan tällaisen inhottavan käytöksen takana ei ole tervetullut seuraamaan joukkuetta, tiedotteessa sanottiin.
Lontoon poliisi sanoo aloittaneensa tutkinnan rasistisesta käytöksestä verkossa. Englannin joukkue polvistui ennen sunnuntain EM-loppuottelua osoittaakseen tukensa rasisminvastaisuudelle.
– Pelaajat antoivat kaikkensa, ja heidän tulisi kulkea pää pystyssä. Olen ylpeä heistä. He tekivät enemmän kuin yksikään joukkue 50 vuoteen, Southgate viittasi Englannin edelliseen ja ainoaan arvoturnausvoittoon 1966.
"Tapahtunutta on täysin mahdotonta hyväksyä"
Finaalin jälkeisiin tapahtumiin otti kantaa myös Britannian pääministeri Boris Johnson, joka teki hyvin selväksi oman näkemyksensä asiasta.
– Tämä Englannin joukkue ansaitsee tulla kohdelluksi sankareina, eivät rasistisen loukkauksen kohteina. Tästä kiusaamisesta vastuussa olevat henkilöt saisivat hävetä, Johnson tviittasi .
Englannin jalkapalloliiton puheenjohtaja prinssi William oli niin ikään seuraamassa loppuottelua paikan päällä ja myös hän otti pelin jälkeen tapahtuneeseen kantaa Twitter-tilillään .
– Olen surullinen siitä rasismista, joka kohdistui Englannin pelaajiin finaalin jälkeen. Tapahtunutta on täysin mahdotonta hyväksyä. Pelaajien ei tulisi koskaan joutua näin kauhistuttavan hyökkäyksen kohteeksi. Asianomaiset on saatava vastuuseen tapahtuneesta.
Rashfordista tehty seinämaalaus sai myös osansa
Rasistiset hyökkäykset eivät rajoittuneet pelkästään sosiaalisessa mediassa esiintyneisiin solvauksiin. Manchesterin esikaupunkialueella Withingtonissa sijaitseva Marcus Rashfordin kunniaksi maalattu muraali, eli seinämaalaus töhrittiin vain hetki sen jälkeen, kun rangaistuspotkukilpailu ratkesi Italian hyväksi. Asiasta uutisoi muun muassa BBC .
– Tämä on häpeällistä käyttäytymistä, jota ei suvaita missään nimessä, kommentoi poliisitarkastaja Paul Savill Suur-Manchesterin poliisista The Guardianille .
– Suhtaudumme tällaisiin rikoksiin erittäin vakavasti ja olemme jo aloittaneet tutkimukset tapaukseen liittyen. Jos joltain löytyy sellaista tietoa, joka voisi auttaa meitä tunnistamaan rikoksen tekijän, niin älkää epäröikö ottaa yhteyttä poliisiin, Savill totesi.
Grealish rankkarikisasta: Olin valmis laukomaan
Irlantilainen takavuosien huippupelaaja ja valmentaja Roy Keane arvosteli Sky Sportsin mukaan nimeltä Englannin EM-joukkueen kokeneempia pelaajia Raheem Sterlingiä ja Jack Grealishia, etteivät nämä ottaneet ratkaisuvastuuta rangaistuspotkukilpailussa, vaan sysäsivät paineet nuoremmille joukkuetovereilleen.
– Jos olet Sterling tai Grealish, et voi vain istua ja antaa nuoremman pelaajan vetää rankkarin ennen sinua, Keane moitti.
Grealish puolestaan sivalsi Twitter-tilillään Keanea takaisin. Niin ikään kesken finaaliottelun vaihdosta kentälle tullut Grealish ilmoitti, että hän oli viestinyt Englannin valmennusjohdolle, että olisi ollut pilkkukisassa käytettävissä.
Grealish kertoi Twitter-viestissään arvostavansa päävalmentaja Southgaten tekemiä ratkaisuja.
– Sanoin, että olen valmis laukomaan. Päävalmentaja teki oikeita valintoja läpi turnauksen ja niin hän teki finaalissakin. En kuitenkaan halua, että ihmiset luulevat, etten olisi halunnut laukoa rangaistuspotkua, Grealish tarkensi.
Päävalmentaja Southgate on ehtinyt vuosien mittaan perehtyä rangaistuspotkujen anatomiaan. Hän epäonnistui ainoana laukojana pilkkukisassa Lontoossa 1996 EM-kotivälierässä Saksaa vastaan, ja Englanti putosi jatkosta. Saksa vei Euroopan mestaruuden loppuottelussa Tshekkiä vastaan Oliver Bierhoffin jatkoajalla tekemällä "Kultaisella maalilla" 2–1.