TWD-Länkenin Samuel Pökälä polki SM-kultaa Inarin maastomaratonilla

Kesäkuussa pyöräsuunnistuksen MM-kisoissa juhlinut Samuel Pökälä nappasi SM-kultaa maastopyöräilyn maratonmatkalla. Sami Kuusivirta

ESS

Lahtelaisen TWD-Länkenin Samuel Pökälä näytti, että vauhti ja kestävyys riittävät edelleen myös ilman karttaa, sillä hän voitti Suomen mestaruuden Inarissa ajetussa maastopyöräilyn maratonmatkalla eli XCM:ssa.

Pökälä käytti 90 kilometrin haastavalla reitillä ja helteisessä säässä aikaa vajaan neljä ja puoli tuntia. Lähdön toiseksi tullut Mikhail Utkin jäi reilun minuutin päähän. Kolmanneksi ajoi Samuli Visuri, joka jäi Pökälälle minuutin ja 35 sekuntia.

– Oli rankka reissu. Kumma, kun tulee näin pohjoisiin asti ja silti on kuuma. Noin 28 asteen lämpö vei kyllä mehut tarkkaan, kertoi Pökälä.

30-vuotias Pökälä aloitti pyöräilyuransa pyöräsuunnistajana, siirtyi sitten maantiepyöräilyyn, jossa voitti useita Suomen mestaruuksia, mutta piti samalla tuntumaa myös maastopyöräilyyn. Maantiejakson jälkeen hän keskittyi opiskeluun ja valmistuttuaan alkoi jälleen panostaa pyöräsuunnistukseen, jossa voitti kesäkuussa kaksi henkilökohtaista ja yhden viestimestaruuden MM-kisoissa.

Hän ajaa edelleen myös maastopyöräkisoja ja ensi viikonloppuna ovat edessä lyhyen radan (XCO) SM-kilpailut Kokkolassa.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut