Mimosa Jallow jäi 100 metrin selkäuinnin olympiarajasta uinnin pitkän radan SM-kilpailujen avausiltana Kuopiossa. Jallow voitti Suomen mestaruuden ajalla 1.00,73, kun Tokion olympiaraja on 1.00,25.
Jallow kellotti avauspuolikkaan aikaan 29,13, eikä toinen 50-metrinen enää pelastanut aikaa olympiavaatimukseen. Jallow kellotti toukokuussa EM-altaassa parhaimmillaan 1.00,31. Hänen Suomen ennätyksensä on 1.00,28.
– Lähti aika huonosti. Toinen 50 metriä oli ihan hyvää, mutta ei se riitä. Alle 29 sekunnin pitää tulla (ensimmäinen 50-metrinen), kovempaa olisi pitänyt tulla, Jallow pohti TV5:n haastattelussa.
Kuopion SM-uinnit ovat olympialaisten viimeinen näyttökilpailu kotimaassa. Jallow toivoo, että ranking-sija riittäisi Tokioon.
– Ei nyt ehkä vahva usko (siihen), mutta on se mahdollista. Alle 30 naista on uinut alle (olympiarajan), joten joo, paikka pitäisi ehkä tulla, mutta en tiedä. No, onneksi sunnuntaina on vielä viesti, siinä vielä itsellä mahdollisuudet, Jallow totesi.
Jallow nappasi SM-kultaa myös 50 metrin perhosuinnissa. Aika 26,57 jäi 0,33 sekuntia hänen omissa nimissään olleesta SE-ajasta.
Tokioon jo valitut Matti Mattsson ja Ari-Pekka Liukkonen ottivat varmat mestaruudet, Mattsson 200 metrin rintauinnissa ajalla 2.12,36 ja Liukkonen 50 metrin vapaalla ajalla 22,32. Kumpikin on harjoitellut viime viikot kovalla tahdilla kohti Tokion olympiakoitoksia.
– EM-kisojen jälkeen on painettu kolme viikkoa täysillä, tämä viikko on sitten jo ollut vähän kevyempi. Aikataulussa ollaan, Mattson kuvaili TV5:n haastattelussa.
– Tähän altaaseen tosi hyvä aika. Ei ole kovinkaan nopea allas aallonmuodostuksen takia. Tässä on ollut aika tiukat pari viikkoa treeniä, olen kyllä tosi tyytyväinen, viidenkympin EM-kultaa toukokuussa juhlinut Liukkonen arvioi menoaan SM-altaassa.