"Vihreä monsteri" pisti suomalaisgolffarit pinteeseen

STT

Yksikään viidestä suomalaispelaajasta ei onnistunut alittamaan par-tulosta, kun golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailu alkoi poikkeuksellisesti vasta lauantaina Saksan Hampurissa. Par-tuloksen alitti kaikkiaan vain noin 20 pelaajaa.

Suomalaisista paras oli par-tuloksella 72 lyöntiä Tapio Pulkkanen (22:s). Kalle Samoojan (+2) ja Mikko Korhosen (+2) sija on avauskierroksen jälkeen 46:s.

– Alku oli hankala ja selkä vähän kramppasi jo kolmannen reiän kohdalla. Pystyin kuitenkin jatkamaan. Vähän sellainen kenttä, että haluaisi lyödä täyttä, mutta ei ihan pystynyt. Siihen nähden ihan ok tulos, Korhonen tuumaili tiedotteessaan.

Kierroksen loppupuolella pelaajia haastaa yli 600-metrinen 16. reikä. Korhonen taisteli reiälle birdien, mutta Samooja joutui tyytymään bogiin.

– Siinä pari raffilyöntiä maksoi bogin, vaikka par lipuikin milleillä ohi. Kaikkinensa kenttä osoitti, miksi sen nimi on "Green Monster", Samoojan otteita kommentoi hänen tiedotteessaan caddie Iiro Lamppu.

Sami Välimäki (+4) ja Janne Kaske (+5) pelasivat liki päinvastaiset kierrokset. Kaske pelasi reiät 1–8 peräti kuusi yli. Välimäelle puolestaan takaysi oli vaikea ja tuloskorttiin kirjattiin viisi bogia.

Kilpailua johtaa Belgian Thomas Detry (–4). Kilpailu päättyy maanantaina.

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut