Suomalaisvalmentajien määrä jääkiekon KHL-liigassa on pudonnut viime vuosina. Parhaimmillaan noin viisi vuotta sitten liigassa valmensi yli 20 suomalaisvalmentajaa, mutta ensi kaudella liigassa ovat varmuudella jatkamassa Jokerien valmentajiston lisäksi vain Salavat Julajev Ufan päävalmentaja Tomi Lämsä, 41, Tsheljabinskin Traktorin maalivahtivalmentaja Simo Vehviläinen, 38, Ufan kuntovalmentaja Matias Sarvela, 34, ja Ak Bars Kazanissa jatkava maalivahtivalmentaja Jaakko Valkama.
Järvenpääläinen Valkama, 38, on tehnyt venäläisjohtoisessa liigassa nousujohteista uraa. Valkama vietti ensin kaksi kautta kiinalaisessa Kunlun Red Starsissa ja kaksi seuraavaa kautta suurseura Lokomotiv Jaroslavlissa. Nyt hänellä on alkamassa toinen kausi Ak Barsissa, joka on voittanut kolme KHL-mestaruutta.
Viime kausi oli kazanilaisille paha pettymys. Tuleva mestari, Leijonissa pelaavien Oliwer Kasken ja Ville Pokan edustama Avangard Omsk pudotti Ak Barsin itälohkon finaalin seitsemännessä ottelussa jatkoajalla. Liigan loppuotteluiden kirpoaminen tiesi isoja muutoksia seurassa.
– Muutoksia tulee reilusti. Putoaminen oli todella iso pettymys kaikille, Valkama myöntää.
Nimekkäistä pelaajista Viktor Tihonov siirtyy Lämsän valmentamaan Ufaan, ja ruotsalainen maalivahti Adam Reideborn Moskovan TsSKA:han. Kapteeni ja seuralegenda Danis Zaripovin jatkaminen on epävarmaa.
Valkama on onnistunut maalivahtiensa kanssa mainiosti, mistä todistaa myös tarjottu jatkosopimus ja päävalmentaja Dmitri Kvartalnovin halu pitää suomalaisvalmentaja seurassa.
Valkaman Lokomotivin aikainen suojatti maalivahti Ilja Konovalov teki NHL-sopimuksen Edmontoniin, ja pääosin Ak Barsin kakkosjoukkueessa pelannut Amir Miftahov Tampa Bayhin. Aiemmin Valkaman valmennuksessa ovat olleet sellaiset tutut nimet kuin Tomi Karhunen, Aleksander Salak, Andrei Makarov ja SKA:han siirtynyt Magnus Hellberg. Ak Barsin tulevan maalivahtiduon muodostavat Timur Biljalov ja Omskista saapuva Igor Bobkov.
Vladivostok palaa liigaan
KHL:n seuramäärä nousee kaudeksi 2021–2022 yhdellä, kun Admiral Vladivostok palaa sarjaan vuoden tauon jälkeen. Joukkuemääräksi tulee 24, ja ottelut alkavat 1. syyskuuta.
Viime kaudeksi määrätty seurakohtainen pelaajien palkkakatto toi sarjaan tasaisuutta ja nuoria pelaajia. Liigan 900 miljoonan ruplan eli yli 10 miljoonan euron palkkakattoon yltävät suurimmat seurat, joiden joukossa on myös Ak Bars Kazan. Rikkaimmat seurat joutuivat pudottamaan pelaajabudjettinsa jopa kolmasosaan aikaisemmasta.
Palkkakatto ei koske alle 21-vuotiaita pelaajia.