Jukurien Axel Rindell antaa MM-näyttöjä Tshekin EHT-turnauksessa – Leijonat matkustaa isolla ryhmällä Prahaan

Rindell on yksi EHT-ryhmän 12 puolustajasta.

Axel Rindell on kiekkoillut Jukureissa kaksi kautta. Hänen sopimuksensa jatkuu vielä ensi kauden. Vesa Vuorela

Janne Kettunen, Reima Rautiainen / STT

Mikkelin Jukurien puolustaja Axel Rindell kuuluu Suomen jääkiekkomaajoukkueeseen Tshekin Prahassa pelattavassa kauden viimeisessä EHT-turnauksessa.

Jo Leijonien MM-leirillä Vierumäellä mukana ollut Rindell, 21, pelasi ensimmäiset A-maaottelunsa viime marraskuussa Helsingin EHT-turnauksessa.

Rindell on edustanut Jukureita kahden kauden ajan. Toronto Maple Leafsin NHL-varauksen sopimus mikkeliläisseuran kanssa kattaa vielä ensi kauden.

Maajoukkue lähtee Tshekkiin poikkeuksellisen isolla ryhmällä. Suomen MM-ryhmässä on yhteensä 32 pelaajaa.

Pelipaikoittain MM-paikoista kilpailee Prahassa kolme maalivahtia, 12 puolustajaa ja 17 hyökkääjää. Ryhmän rungon muodostavat alkuviikosta lähtien Vierumäellä leireilleet pelaajat täydennettynä Avangard Omskin KHL-mestaruuden voittaneilla puolustajilla Oliwer Kaskella ja Ville Pokalla sekä Liigassa SM-pronssia ottaneen HIFK:n hyökkääjillä Anton Lundellilla ja Jere Sallisella.

Suomen maajoukkue on pelannut viimeksi helmikuussa Ruotsin EHT-turnauksessa Malmössä. Koronarajoitusten takia Leijonien maaottelutauko venyy noin kolmen kuukauden mittaiseksi, mutta esimerkiksi Ruotsi kohtasi hiljattain tuplamaaotteluissa Tanskan ja Norjan.

– Meillä on koossa isompi ryhmä kuin tavallisesti tässä vaiheessa, koska haluamme kaikille pelaajille reilun mahdollisuuden antaa näyttöjä jääkiekko-ottelussa. Tietysti harjoituksissakin saa jotain tietoa, Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen kertoi.

Suomi pelaa Prahan EHT-turnauksessa keskiviikosta lähtien Tshekkiä, Venäjää ja Ruotsia vastaan.

Taistelemassa paikoista MM-joukkueeseen

Suomen joukkue Prahassa 12.–15. 5.:

Maalivahdit

29 Harri Säteri Sibir Novosibirsk KHL, 31 Janne Juvonen Leksand SHL, Jussi 45 Jussi Olkinuora Jussi Metallurg Magnitogorsk KHL.

Puolustajat

2 Ville Pokka Avangard Omsk KHL, 3 Niklas Friman Jokerit Helsinki KHL, 4 Tommi Kivistö Jokerit Helsinki KHL, 6 Tony Sund HC Davos Sveitsi, 7 Oliwer Kaski Avangard Omsk KHL, 36 Elmeri Eronen HPK, 39 Kim Nousiainen KalPa, 40 Petteri Lindbohm Biel Sveitsi, 50 Mikael Seppälä KalPa, 51 Jarkko Parikka Ilves, 55 Atte Ohtamaa Lokomotiv Jaroslavl KHL, 61 Axel Rindell Jukurit.

Hyökkääjät

10 Eemeli Suomi Ilves, 12 Marko Anttila Jokerit KHL, 13 Mikael Ruohomaa Sibir Novosibirsk KHL, 15 Anton Lundell HIFK, 19 Veli-Matti Savinainen Jokerit KHL, 20 Niko Ojamäki Linköping SHL, 24 Hannes Björninen Pelicans, 25 Jere Karjalainen HK Sotshi KHL, 27 Petri Kontiola HPK, 33 Markus Hännikäinen Jokerit KHL, 38 Teemu Turunen Davos Sveitsi, 41 Jere Innala HPK, 47 Peter Tiivola Ässät, 48 Valtteri Puustinen HPK, 76 Jere Sallinen HIFK, 80 Saku Mäenalanen Jokerit KHL, 81 Iiro Pakarinen Jokerit KHL.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut