Timo Heikkinen on tarkastellut urheilumaailmaa useista eri tehtävistä. Hän on toiminut esimerkiksi eri rooleissa Oulun Kärpissä sekä Matti Veivo -säätiön puheenjohtajana. Heikkinen teki myös viime syksyyn jatkuneen, kahdenkymmenen vuoden taipaleen suomalaisen vammaisurheilun johtopaikoilla yleisurheilussa.
Heikkinen hakeutui tehtäviin onnettomuutensa jälkeen.
Vaikka arvostus vammaisurheilua kohtaan on viime vuosina noussut monien huippunimien, kuten Leo-Pekka Tähden ansiosta, riittää 66-vuotiaan Heikkisen mukaan yhä paljon tehtävää.
– Vammaisurheilun osalta pitää muistaa, että ihmisillä on samat liikunnalliset tarpeet kuin terveillä, minkä lisäksi monilla on vahva kilpailu- ja yhdessäolovietti. Tässä tarvitaan lisää ennakkoluulottomuutta.
Hän painottaa, ettei vammaisille tarvitse järjestää mitään erityistä, sillä he tietävät mitä voivat tehdä ja miten. Osalla on mukana myös oma avustaja.
– Vammaisten liikuttaminen on sinällään samanlaista kuin terveiden. Eli, kun asenne on kunnossa, onnistuu yhteinen liikunta. Tämä on tärkeää varsinkin pienillä paikkakunnilla, missä ryhmissä on automaattisesti hyvin erilaisia harrastajia.
Heikkinen on myös iloinen siitä, että parikymmentä vammaisurheilijaa kuuluu Opetusministeriön apurahan piiriin.
– Se on hyvä luku. Tämä osoittaa arvostuksen kasvaneen.
Kohtalokas onnettomuus
Oululaisen elämän muuttanut helikopterionnettomuus tapahtui vuonna 1990 hänen toimiessa rauhanturvatehtävissä Namibiassa.
– Kopteriin tuli tekninen vika. Se syöksyi maahan kuin kivi neljästäkymmenestä metristä. Onnettomuudessa ohjaaja menehtyi ja minä halvaannuin jaloistani, minkä lisäksi vasempaan käteeni tuli vaurioita.
– Ohjaaja ehti kuitenkin pelastaa henkeni. Hän onnistui sammuttamaan kopterin virrat ennen maahansyöksyä, mikä esti sen syttymisen tuleen.
Heikkinen kertoo nähneensä tapahtuneesta etiäisen.
– En kyennyt maahansyöksyn jälkeen liikuttamaan raajojani. Ajattelin tuolloin, että etiäiseni kertoi vain jalkojeni halvaantumisesta.
Takaisin toimintaan
Uusi elämäntilanne ja pyörätuoliin joutuminen oli luonnollisesti kova paikka, Heikkisen oli pakko sopeutua tilanteeseen. Hän sanoo urheilukuvioiden olleen suuri apu.
– Kuntoutumisen kannalta oli ensiarvoisen tärkeää, että olin fyysisesti hyväkuntoinen. Olin myös ollut Kärppien toiminnassa mukana jo 1970-luvulta, eli liikunnasta oli tullut elämäntapa.
Heikkinen sai muutama kuukausi onnettomuuden jälkeen henkisesti merkittävän viestin.
– Kärppien toiminnanjohtaja pyysi minut miesten ottelukuuluttajaksi. Se oli minulle tärkeää. Koin olevani jälleen osa yhteisöä.
Hän päätyi myös jälleen mukaan eri joukkueiden toimintaan.
– Olin viimeksi mukana B-juniorien joukkueenjohtajana. Tuosta ryhmästä tuli seitsemän pääsarjapelaajaa, joista ovat tositoimissa edelleen Juhamatti Aaltonen sekä Juho Keränen.
Omaa kuntoaan hän hoitaa nykyisin muun muassa liikkumalla pyörätuolilla sekä ajamalla pyörätuoliin yhdistetyllä polkupyörällä.
– Olen myös innokas penkkiurheilija. Tällä kaudella on yhden vuorokauden kiekkopeliennätys viisi ottelua.