Sitkeä Pikkuleijonat mukailee MM-jäällä Leijonien oppeja – "Uskotaan omaan juttuun"

Suomen joukkueen kapteeni Samu Salminen näytti esimerkkiä Sveitsin kaadossa. / IMAGES ON ICE CHRIS TANOUYE / IMAGES ON ICE / LEHTIKUVA

Reima Rautiainen / STT

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien jääkiekkomaajoukkue jatkaa siitä, mihin kaksi vuotta sitten maailmanmestaruuden voittanut miesten joukkue jäi. Pikkuleijonat jyrää vastustajan yli viimeistään päätöserässä.

Niin kävi Yhdysvaltain Texasissa Planossa pelatussa MM-puolivälierässä Sveitsille, jonka Suomi pudotti jatkosta maalein 2–0. Hyvin luisteleva vastustaja laittoi parhaansa mukaan hanttiin, mutta kapteeni Samu Salminen näytti esimerkkiä Sveitsin kaadossa.

Kotimaisessa sarjakiekossa koronapandemian takia hyvin rikkonaisen kauden pelannut Jokerien hyökkääjä vei Pikkuleijonat 1–0-johtoon toisen erän viimeisillä sekunneilla.

– Se oli tärkeä maali, kun piti saada hommaa käyntiin. Olimme jo vähän tuskastua, Salminen myönsi.

– Korostin, että rennosti vaan kolmanteen erään. Turha jännittää, ei ole mihinkään kiire, hän lateli ohjeita kipparin muistikirjasta.

Ässien puolustaja Aleksi Heimosalmi niittasi 2–0-loppunumerot kolmannen erän puolivälissä näyttävällä yksilösuorituksella.

Pikkuleijonat kohtaa varhain torstaina Suomen aikaa MM-välierässä Venäjän, jonka Pikkuleijonat peittosi B-lohkon MM-avausottelussaan voittomaalikilpailussa 4–3.

Itseluottamus tapissaan

Kaksi vuotta sitten maailmanmestaruuteen marssinut Leijonat hävisi kymmenessä turnausottelussaan kolmannen erän vain yhdessä, alkulohkon päätteeksi Saksalle.

Yhdysvaltain MM-turnauksessa Suomi kipusi alkulohkossa Venäjää vastaan 1–3-tappiolta ja Tshekki-pelissä 3–5-takamatkalta voittoon. Poikkeus päätöserän säännöstä oli alkulohkon viimeinen Yhdysvallat-peli, jossa vastustaja nousi tasoihin kaksi sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua ja ratkaisi voiton jatkoajalla.

Sveitsi-voitto ja pääsy mitalipeleihin käänsivät kurssin taas voitolliseksi.

– Taisteluvoiton jälkeen on hyvä lähteä välierään. Meidän ei tarvitse pelata vastustajan mukaan, vaan omaa juttua, Salminen sanoi.

Tämänkertainen MM-turnaus on ollut kaikille osallistujamaille arvoitus, koska koronan takia kansainvälistä ottelutuntumaa ei ole. Pikkuleijonien lentävä lähtö onnistumisineen on lujittanut itseluottamusta.

Heimosalmen mielestä ei ole sattumaa, että Suomi on ratkonut otteluja juuri kolmannessa erässä.

– Se kertoo joukkueen sitoutuneisuudesta. Uskotaan omaan juttuun, Heimosalmi kertoi Yhdysvalloista, kun Pikkuleijonille tervetullut välipäivä Texasissa alkoi valjeta.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut