Suomi aloitti hyvällä pelillä jääkiekon alle 18-vuotiaiden poikien MM-turnauksen Texasin Friscossa. Maajoukkue hallitsi Venäjä-peliä komeasti, mutta ratkaisu venyi voittolaukauksiin Venäjän maalivahdin Sergei Ivanovin torjuntojen ansiosta.
Ville Koivunen järjesti Suomelle pelistä 4–3-voiton, kun hän onnistui tekemään voittolaukauskilpailun ainoan maalin.
Koivunen teki varsinaisella peliajalla Suomen 2–3-kavennusmaalin ja oli Brad Lambertin kanssa järjestelemässä Samu Tuomaalan tasoitusta kolmannen erän loppuhetkillä. Samu Salminen viimeisteli Suomen ensimmäisen maalin.
Fjodor Svetshkov teki Venäjälle kaksi maalia, mutta otti jatkoajalla peräkkäiset jäähyt kampituksesta ja koukkauksesta. Ylivoiman ansiosta jatkoajan maalilaukaukset merkittiin Suomelle 7–0 ja koko ottelussa 56–28.
– Vastustajan maalivahti pelasi hyvin, mutta ei hänkään voinut kaikkea torjua, puolustaja Tomi Leppänen totesi Kansainvälisen jääkiekkoliiton nettisivuilla .
– Jos saamme tarpeeksi laukauksia, teemme myös tarpeeksi maaleja ja voitamme pelejä.
Venäjä voitti kisojen ensimmäisessä ottelussa Yhdysvallat jatkoajalla 7–6. Suomi avasi kisat vasta Venäjä-ottelussa.
Kapasen kaatuminen säikäytti
Hyökkääjä Oliver Kapanen kaatui Venäjä-pelin kolmannessa erässä rajusti, mutta vältti pahemmat vammat. Kapanen rysähti kaaduttuaan pää edellä kaukalon laitaan.
Joukkueen valmentajan Petri Karjalaisen mukaan Kapanen selvisi tällistä verrattain hyvin.
– Lääkärin mukaan kaikki on ok. Kapanen aristaa niskaa ja hänellä on päänsärkyä, muttei sen pahempaa, Karjalainen kertoi.
– Tieto oli helpotus pelaajille, ja saimme fokuksen takaisin peliin.
Kanada järjesti turnauksen A-lohkossa historiallisen löylytyksen mestaruutta vuodelta 2019 puolustavalle Ruotsille. Kanada voitti ottelun maalein 12–1.
Ruotsin 18-vuotiaiden kiekkohistorian tähän saakka pahin tappio oli Kanadan ottama 8–1-voitto vuoden 2003 MM-turnauksessa.