KooKoon puolustajilla maalijuhlat SaiPan kustannuksella

Petri Nummela / STT

Jopa jääkiekkoliigan kellariosaston joukkueet järjestävät usein yllätystuloksia vielä menetettyään haaveet pudotuspelipaikasta. SaiPasta ei kuluvan kauden lopulla ole sellaisiin ollut venymään.

Toiveita kärkikuusikkoon tiistaisella päätöskierroksella ehtimisestä elättelevä KooKoo nöyryytti lappeenrantalaisia lauantainakin 7–2-murskavoitolla.

– Olimme tehokkaita ja pelimme oli laadukasta. Toimitimme viivasta hyvin maaleja, muotoili KooKoo-käskyttäjä Jussi Ahokas.

Isännistä maalinteossa onnistuivat joukkueen kolme parasta maalintekijää. Ahti Oksanen iski kauden 22. maalinsa, Vilmos Gallo 20. osumansa ja Samuli Ratinen 12. maalinsa. Lisäksi verkkoa heiluttivat puolustajat Oskari Manninen (2+0), Joni Tuulola ja Peetro Seppälä.

Kuusi maalia tällä kaudella viimeistellyt Manninen on pelaamassa mahtikevättä. Hänen kymmenen viimeisimmän pelinsä plusmiinussaldo (maalit tasakentällisin) on 12–0. Manninen nousi jo koko sarjan tilastokakkoseksi saldollaan +23 (41–18).

Lappeenrantalaismaalilla pelasi toisen liigaottelunsa toisen polven liigavahti Juho Markkanen. Viikolla 19 vuotta täyttänyt Markkanen ei pystynyt pelastamaan joukkuettaan. SaiPa on voittanut viimeisimmistä 15 ottelustaan eli yli neljänneksestä runkosarjasta vain yhden pelin.

– Tervemenoa KooKoolle pleijareihin! Eihän me oltu mukana kuin eka kymppi. Sen jälkeen kotijoukkue näytti jääkiekkoilun mallia, kiteytti SaiPan valmentaja Ville Hämäläinen.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut