Pelicansin taistelu toi kotivoiton – suora puolivälieräpaikka täysin mahdollinen

Eerikki Lyytikäinen

3. erä

Pelicans punnersi elintärkeän kotivoiton Liigassa, kun Helsingin IFK kaatui maalein 3–0 lauantaina. Kolmen pisteen turvin lahtelaiset nousivat sarjassa kuudenneksi. Runkosarja päättyy ensi tiistaina. Silloin Pelicans matkaa Mikkeliin Jukureiden vieraaksi.

IFK laittoi päätöserän alussa kaiken likoon. Vieraat kävivät tiukasti Kaanien kimppuun saamatta kuitenkaan huippuvaarallisia paikkoja aikaan. Ensimmäiset viisi minuuttia olivat kuitenkin selvästi IFK-merkkiset.

Ajassa 47.30 Miika Roineelle avautui paikka lyödä naula stadilaisten arkkuun, mutta lahtelaishyökkääjän kuti pysähtyi Frans Tuohimaan varusteisiin. Tovi sen jälkeen Joonas Jalvanti sai korkeasta mailasta jäähyn. IFK:n ylivoima pyöri todella vaarallisesti, mutta Patrik Bartosak venyi komeisiin venytyksiin.

Päätöserän jälkimmäisellä kympillä Pelicans tarjosi tyhmillä jäähyillään vastustajalle mahdollisuuden. Ensin Otto Nieminen kaatoi hyökkäyspäässä Mikko Kousan ja lähti boksiin.

IFK sai muutaman tekopaikan, mutta lahtelaisten alivoima pelasi uhrautuvasti.

Ajassa 57.28 Rudolf Cerveny sai melko helpon kiinnipitämisjäähyn. IFK otti Tuohimaan pois maalilta ja haki tasoitusta kuudella neljää vastaan. Se kostautui vajaat 30 sekuntia myöhemmin, kun Casimir Jürgens tinttasi oman maalin kulmalta kiekon komeassa kaaressa tyhjään stadilaispömpeliin.

Maratonin loppusuora häämöttää – Pelicans nollasi tylysti IFK:n

2. erä

Toisen erän ensimmäinen kymppi oli huomattavasti sekavampi kuin avauserä. Toki HIFK:kin paransi peliään, mutta samalla Pelicans kadotti hyvää otettaan.

Helsinkiläiset tarjosivat lahtelaisille ratkaisun paikkoja ottamalla kaksi jäähyä. 

Ensin Jesse Saarinen lähti boksiin, mutta Pelicansin ylivoima oli heikkoa. IFK selvitti helposti myös Micke-Max Åstenin rangaistuksen. Pelicansin ylivoima jäi vaatimattomaksi. Edes ylivoiman rauhoittaminen ei tahtonut onnistua.

Pelicansin parhaan paikan missasi Artturi Toivola, joka nousi kulmasta hienosti maalille, mutta Frans Tuohimaa ei ollut yllätettävissä.

Pelin taso ei häikäissyt myöskään jälkimmäisellä kympillä. Harhasyöttöjä ja sohimista nähtiin sitten senkin edestä. Viisikkopelistä ei ollut kummallakaan joukkueella tietoa kuin ajoittain.

1. erä

Pelicans haistoi heti kamppailun alussa veren. Lahtelaiset kävivät helsinkiläisten kimppuun kuin yleinen syyttäjä. Lahtelaiset tiesivät, että IFK:n jaloissa painoi pomminvarmasti perjantainen kohtaaminen.

Ottelu ei ehtinyt vanheta kuin reilut viisi minuuttia ennen kuin verkko heilui. Rudolf Cerveny ja Elias Vilén alustivat paikan Julius Bergmanille, jonka tulinen rannelaukaus painui Frans Tuohimaan hanskakäden yläkulmaan.

Erän puolivälissä Mikko Kousa sai kahden minuutin jäähyn. Pelicansin ylivoima ei häikäissyt, mutta juuri kun Kousa pääsi boksista pois, Miika Roine tarjoili näyttävän syötön maalin eteen, josta Antti Tyrväinen puttasi kiekon maaliin. 2–0-osuma syntyi ajassa 11.48.

Erä oli kokonaisuudessaan täyttä isäntien hallintaa. Kaanien asenne oli kunnossa.

Kolme sekuntia ennen erän loppua Julius Bergman sai jäähyn, joten IFK pääsee aloittamaan kakkoserän ylivoimalla.

Pelicansin maalineduspeli petti HIFK:ta vastaan

Kommentoi

Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut