"Ratamestarit sanoivat, että maastoihin oli syntynyt paljon polkuja" – korona-ajan harrastesuunnistuksen uusi muoto on tullut jäädäkseen

Suunnistuskausi on alkanut jo Päijät-Hämeessäkin, ja lähiviikkoina rastilippuja ilmestyy harrastajien haettavaksi yhä enemmän. Mirja Hussain

Lumi sulaa kovaa vauhtia metsistä, ja suunnistuskausi on alkamassa ihan ajallaan. Tai on jo alkanutkin, sillä perinteisesti Päijät-Hämeessä ensimmäisenä iltarastikauden avaavan Lahden Taimen rastilippuja on päässyt etsimään jo maaliskuun lopulta. Ensin Teivaanrannan sprinttiradoilla, sen jälkeen Mustankallionmäeltä, ja parhaillaan Torstairasteille voi osallistua Sepänniemessä Ahtialassa.