BBC: Pohjois-Korea jää koronapandemian takia pois Tokion olympialaisista

Pohjois-Korea on ensimmäinen maa, joka kertoo jäävänsä pois Tokion kisoista pandemian takia. AFP / LEHTIKUVA

STT

Pohjois-Korea on ilmoittanut, ettei se osallistu ensi kesään siirrettyihin Tokion olympialaisiin, kertoo BBC . Poisjäännin syynä on koronapandemia, jolta maa haluaa suojella urheilijoitaan.

Etelä-Korean Pyeongchangissa järjestetyissä vuoden 2018 talvikisoissa Koreoilla oli yhteistä urheilutoimintaa ja kanssakäymistä. Etelä-Korea on toivonut samanlaista lähentymistä Tokion kisojen yhteydessä.

Pohjois-Korea on ollut viime kuukaudet entistäkin eristäytyneempi muusta maailmasta, kun se sulki rajansa koronaviruspandemian takia.

Pohjois-Koreasta tuli ensimmäinen maa, joka kertoo jäävänsä pois Tokion kisoista pandemian takia. Pohjois-Korea on kertonut, ettei maassa ole todettu koronatapauksia, mutta asiantuntijat pitävät sitä epätodennäköisenä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut