Naisten maastohiihtoa murskaavan ylivoimaisesti hallitseva Johaug ei kannata matkojen pidennystä

Johaug pelkää, että erot naisten sarjassa kasvaisivat matkojen pidentyessä. Kuva Saksasta maaliskuulta. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

STT–TT

Maailman ykköstähti Therese Johaug ei yhdy ruotsalaisten naismaastohiihtäjien näkemykseen, että naisten hiihtomatkoja pitäisi pidentää miesten matkojen mittoihin. MM-kisoissa kahdesti hopeaa ja kerran pronssia hiihtänyt Ruotsin Frida Karlsson, Charlotte Kalla ja Linn Svahn ovat puhuneet naisten matkojen pidentämisen puolesta.

– Se ei ole oikea tie edetä, Johaug sanoo VG-lehdelle.

Karlsson on arvostellut Kansainvälistä hiihtoliitto FISiä siitä, että esimerkiksi naisten yhdistelmäkilpailun 2x7,5 kilometrillä matkan pituus on vain puolet miesten kisan mitasta.

Saksan Oberstdorfissa 30 kilometrin maailmanmestaruuden yli kahdella ja puolella minuutilla voittanut Johaug pelkää, että erot naisten sarjassa repeäisivät matkojen pidentyessä entistäkin suuremmiksi.

– Aikaerot ovat naisten puolella suuremmat kuin miehissä, joiden kilpailuissa on tasaisempaa. Jos naisten matkoja pidennetään miesten mittoihin, erot kasvavat entisestään ja kisoista tulee vielä tylsempiä, 32-vuotias Johaug sanoo.

Naisten hiihtoa vuosikaudet ylivoimaisesti hallinnutta Johaugia matkojen pidennykset sinänsä eivät haittaisi.

– Kiitos vaan, minun osaltani se olisi hienoa.

Naisten pisin hiihtomatka arvokisoissa ja maailmancupissa on 30 kilometriä, miesten puolella 50.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut