Ibrahimovicin paluu Ruotsin maajoukkueeseen alkoi voitokkaasti

Zlatan Ibrahimovic on viimeksi pelannut Ruotsin paidassa vuonna 2016. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Zlatan Ibrahimovicilla oli voittoisa paluu Ruotsin maajoukkueeseen, kun ruotsalaiset päihittivät Georgian 1–0 miesten jalkapallon MM-karsinnoissa.

Ibrahimovic on viimeksi pelannut Ruotsin paidassa vuonna 2016.

– Tuntui hyvältä. Tuntui kuin olisin ollut ensimmäisessä maajoukkuepelissäni. Adrenaliinia oli paljon, AC Milanissa pelaava Ibrahimovic sanoi Sverige Radiolle uutistoimisto AFP:n mukaan.

Ruotsalaisten maalista vastasi ensimmäisellä puoliajalla Viktor Claesson.

Ruotsi on nyt yhden pelin jälkeen B-lohkossa ensimmäisenä. Espanjalla ja Kreikalla on molemmilla yksi piste 1–1-tasapelin jäljiltä.

Italialla avoin haava viime karsinnoista

Italia aloitti MM-karsinnat ottamalla 2–0-voiton Pohjois-Irlannista.

Nyt C-lohkon toisena olevan Italian maaleista vastasivat Domenico Berardi ja Ciro Immobile. Molemmat maalit lauottiin ensimmäisellä puoliajalla.

Lohkossa Italiaa edellä on maalieron avulla Sveitsi, jolla on myös kolme pistettä. Sveitsi voitti aiemmin torstaina Bulgarian 3–1.

Neljä kertaa maailmanmestaruuden voittanut Italia ei päässyt viime kisoihin lainkaan mukaan. Nykyisen valmentajan Roberto Mancinin huomissa joukkue on pelannut putkeen 23 tappiotonta ottelua.

– Ensimmäinen puolisko oli erinomainen, olisimme voineet tehdä enemmän maaleja, Mancini sanoi.

– Arvioimme toista (puoliskoa), koska olisimme voineet pelata paremmin.

Italialaispuolustaja Leonardo Bonucci kuvaili, että epäonnistuminen viime MM-kisakarsinnoissa on yhä avoin haavan.

– Meidän täytyy käyttää vimmamme, nälkämme saadaksemme kaiken, jonka Italia ansaitsee, Bonucci sanoi.

Tanska haki 2–0-vierasvoiton Israelista. Martin Braithwaite vei Tanskan 13. minuutilla johtoon, ja toisella puoliajalla Jonas Wind laukoi päätösnumerot. Tanska pelaa kesällä Suomen kanssa samassa EM-lopputurnauslohkossa.

Saksa vei puolestaan kotikentällään 3–0-voiton Islannista.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut