Huuhkajilla pettymystä, vaikka karsinta-avaus olikin lopulta "suht' hyvä aloitus"

Teemu Pukki haastateltavana Suomen jalkapallomaajoukkueen harjoitusten yhteydessä Olympiastadionilla. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

Janne Lehikoinen / STT

Ei siitä kovin kauan ole Suomen jalkapallomaajoukkueella, kun arvokisakarsintojen avauksesta otettu kotitasapeli vaaralliseksi tiedettyä vastustajaa vastaan olisi maistunut varsin maukkaalta. Niin vakuuttavasti Huuhkajat ovat viime vuodet kuitenkin pelanneet, että myöhään keskiviikkona Olympiastadionilla tullut 2–2-tasapeli Bosnia-Hertsegovinan kanssa jätti pettymyksen tunteen vieraiden noustua tasoihin loppuvaiheissa.

Torstaina pettymys oli vielä mielissä pelaajien kevyissä treeneissä kevätauringossa. Mutta toki arvio edellisillasta oli jo pehmeämpi: ei tämä nyt niin paha alku tielle kohti Qatarin 2022-MM:ää ehkä ollutkaan.

– Ei se (pettymys) ihan vielä ole lieventynyt. Mutta ihan suht' hyvä aloitus kuitenkin karsinnoille, Suomen tasoihin ja johtoon maaleillaan nostanut hyökkääjätähti Teemu Pukki pohti.

– Vähän kaksijakoiset fiilikset. Noustiin hienosti tappiolta ja lopussa menetettiin (johto), se tuntuu sillä hetkellä aina tappiolta. Harmittaa. Mutta joo, yleisesti ottaen ihan ookoo startti, täydensi puolustuksessa jälleen kerran hienosti uurastanut ja kapteenina pelissä toiminut Paulus Arajuuri.

Bosnian 84. minuutin tasoitus vei Suomelta kaksi mahdollisesti vielä hyvinkin arvokasta pistettä ja esti varhaisen kahden pinnan etumatkan lohkon kovimpiin kisakandidaatteihin. Lohkon ykkössuosikki, hallitseva maailmanmestari Ranska kun sai sekin tuta kotivoiton menetyksen Ukrainan noustessa 1–1-tasapeliin.

Kiovaan luottamus huipussaan

Pukin mukaan karsinta-avauksen tasapeli "vaatii tuloksia seuraavista otteluista". Tuloshaku jatkuu sunnuntaina Ukrainan vieraana Kiovassa. Ex-pelaajasuuruus Andri Shevtshenkon luotsaama Ukraina on Suomelle "iso haaste", tietää Arajuuri. Huuhkajaryhmään menestyksen myötä rakentunut vahvuus on kuitenkin vankkaa tekoa.

– Saivat kovan tuloksen (Ranskasta), ja pelistä tulee vaikea. Itseluottamus on kuitenkin huipussaan, ja osoitettiin henkistä kanttia siinä, miten reagoitiin tappioasemaan (keskiviikkona). Uskomme hyvään tulokseen sunnuntaina, Arajuuri vakuutti.

– Nälkää riittää, kun ei saatu niitä haluttuja kolmea pistettä (Bosnialta), vakuutti puolestaan Pukki.

Ukrainan leirissä Stade de Francelta otettu piste tietenkin riemastutti. Samalla se kuitenkin loi painetta.

– Jos emme voita Suomea, tasapeli Ranskan kanssa ei paljoa merkitse, Ukrainan nuori kapteeni ja Valioliigan Manchester Cityssä pelaava Oleksandr Zintshenko painotti kotimaansa mediassa .

Ukraina on hankala vierailleen, kolmestatoista viime kotipelistä tappioita on vain yksi. Esimerkiksi Espanja taipui viime syksynä Kiovassa. Suomea vastaan Ukrainalla on täydellinen saldo: voitot niin kotona kuin vieraissa edellisissä MM-karsinnoissa.

– Siitä on jo sen verran aikaa, että heillä on paljon muuttunut ja niin on meilläkin. Tasaisia ne matsit olivat, mutta kääntyivät heille. Toivottavasti sunnuntaina kääntyy meille, Odessassa marraskuussa 2016 Suomea 0–1-tappiossa kipparoinut Arajuuri päätti.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut