KalPa sanoi hyvästit tappioputkelleen – ylivoimatehot löytyivät oikealla hetkellä

KalPan neljännen osuman laukoi puolustaja Lasse Lappalainen. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Ismo Huotari / STT

Viisi edellistä otteluaan hävinnyt KalPa pätkäisi tappioputkensa poikki jääkiekon Liigassa. Neljän päivän aikana kahdesti Järvi-Suomen derbyn merkeissä kohtaavien KalPan ja JYPin ensimmäinen näytös päättyi kuopiolaisten voittoon maalein 4–1.

KalPan tehohetket osuivat ottelun toiseen erään, jossa se herkutteli vajaan seitsemän minuutin pätkälle kolme osumaa. Maaleista kaksi syntyi ylivoimalla, joka on läpi kauden ollut kuopiolaisten yksi ongelmakohdista. Sarjan toiseksi heikoin ylivoimaprosentti koheni nyt parilla mukavalla onnistumisella.

– On siitä vähän painetta jo tullut, kun kymmeneen peliin taisi tulla vain kaksi ylivoimamaalia. Nyt painotettiin suoria laukauksia ja sieltä tuli sitten muutama hyvä onnistuminen, KalPan neljännen osuman laukonut puolustaja Lasse Lappalainen kertasi.

Lappalaisen lisäksi KalPan osumista vastasivat Alexander Ruuttu, Aapeli Räsänen ja 12 ottelun maalittoman putkensa katkaissut kultakypärä Kai Kantola. JYPin ainoa osuma merkattiin Ossi Louhivaaralle päätöserässä.

– Hyvä kakkoserä kantoi nyt pitkälle. Tärkein homma oli, että päästiin takaisin voittojen tielle, kauden maalimääränsä yhdeksään nostanut Lappalainen summasi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut